keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Rinnakkaispiippuinen haulikko CZ-USA Bobwhite 20/76.

Tsekkiläisen CZ (Ceska Zbrojovka) asetehtaan perusta luotiin 27.6.1936. Yhtiö sai alkunsa sen aikaisen hallinnon tarpeesta valmistaa taisteluvälineitä maan hallitukselle. Omistajavaihdoksia ja organisaatiomuutoksia asetehdas on kokenut olemassaolonsa aikana yhteensä kuusi kertaa. Toisen maailmansodan jälkeen asetehtaan toiminnasta päätti kommunistihallinto. Organisaatiomuutoksia tehtaalla tapahtui eniten kommunistihallinnon aikana.
Tehtaan mainos vuodelta 1939
CZ-asetehdas valmistaa ampuma-aseita lainvalvontaviranomaisille, sotilaille, urheiluampujille ja metsästäjille. Tunnetuimpia tuotteita suomalaisille ammunnan harrastajille on Cz-pistoolit mallit 75 ja 85. Metsästäjille CZ-tehdas on valmistanut muun muassa 60-luvulla kohtuuhintaisia rinnakkaispiippuisia sivulukkohaulikoita. Tunnetuimpia tuotteita taitaa olla metsästäjien keskuudessa kuitenkin metsästyskiväärit ja pienoiskiväärit. Aiemmin omistin CZ-American pienriistakiväärin kaliiperissa .222 Rem. Kivääri oli hintalaatusuhteeltaan hyvä ostos ja muutaman teerenkin sain pudotettua puun oksalta - ohilaukauksia unohtamatta.

CZ:n valmistamat haulikot eivät kuitenkaan ole niin tunnettuja, kuin tehtaan valmistamat kiväärit ja pistoolit. Tämän päivän haulikkovalmistajana CZ on kuitenkin vahvistanut markkinoitaan, varsinkin Yhdysvalloissa. Haulikkojen valmistus tehdään muualla kuin Tsekeissä. Haulikot valmistetaan Turkissa Huglun tehtailla. Huglun nimi ja logo löytyvät haulikoiden piipuista. CZ ei pyri peittelemään aseiden valmistusta Turkissa. Haulikot on suunniteltu Yhdysvaltojen markkinoille ja haulikoiden suunnittelussa on vahva CZ-USA:n kädenjälki.

Huglun asetehdas sijaitsee Turkissa Vähä-Aasiassa Anatolian niemimaalla Huglun kaupungissa. Monen metsästysaseita valmistavan asetehtaan historia on saanut alkunsa sodasta tai sen uhasta. Sama pätee myös Huglun asetehtaan historiaan. Tehtaan historia alkoi vuonna 1914, jolloin alkoi myös ensimmäinen maailmansota. Turkki oli tuolloin Osmanien valtakunta ja liittoutuneena yhdessä  Saksan Keisarikunnan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa.
Huglu-haulikoiden esittelyä vuosien takaa
Suomessa turkkilaiset metsästysaseet ovat pääsääntöisesti edullisemman luokan käyttöaseita. Edullisuus ja laatu eivät aina kulje käsikädessä. Huglu mainostaa tehtaan panostaneen konekannan ja työtapojen modernisointiin, sekä ympäristöasioiden ja ennen kaikkea turvallisuuden huomionottamiseen tehdasympäristössä ja valmistetuissa tuotteissa. Huglu käyttää tehdastoiminnassa ISO 9001-laadunhallintajärjestelmää.
Huglun tämän päivän premium-tuotantoa
Turkki ei ole mukana C.I.P. asetarkastusjärjestelmässä, jonka takia aseet tarkastetaan ja tarkastusleimataan Tsekeissä. Nyt esittelyssä oleva ase on valmistettu Yhdysvaltojen upland-metsästäjien tarpeita ajatellen.

CZ-USA Bobwhite 20/76

Löysin esittelyssä olevan haulikon Euroaseen nettisivuilta. 20-kaliiperin haulikko näytti kuvan perusteella kevyeltä ja sirolta. Lisäksi haulikon mukana tulisi viisi vaihtosupistajaa. 390 euron hintakaan ei päätä huimannut. Myyjä ilmoitti aseen kunnon olevan uutta vastaava. Ainoa miinus myyjän mielestä oli nylpätyt ruuvien päät lukkokehyksessä. Ase oli ilmeisesti avattu aiemman omistajan toimesta. Myyjän kanssa sovimme, että voin koeampua haulikon ennen ostopäätöstä. Koeammunnan jälkeen teimme haulikosta kaupat.
CZ-USA Bobwhite 20/76
Kuten aiemmin mainitsin, niin CZ-USA Bobwhite haulikko on suunniteltu yhdysvaltalaisia metsästäjiä silmällä pitäen. Bobwhite nimi tulee pohjoisamerikkalaisesta riistalinnusta, peltoviiriäisestä (Colinus virgianus). Bobwhite haulikkomallin tuotanto lopetettiin vuonna 2015. CZ valmistuttaa kuitenkin edelleen rinnakkaispiippuisia haulikoita Huglun tehtaalla. Tätä kirjoittaessa tuotannossa on mallit Sharp-Tail ja Hammer. Molemmista malleista on lisäksi eri versioita.

HAULIKON RAKENNE

Laatikkolukkoisen haulikon kokonaispituus on 114,5 cm. Haulikko painaa 3 kg. Ihan kevyin 20-kaliiperin haulikko ei siis ole kyseessä. Esimerkiksi omistamani 16-kaliiperinen J.P. Sauer&Sohn rinnakkaispiippuinen haulikko painaa 2,8 kg.

Haulikon kromatun piippuparin pituus on 28 tuumaa eli 71 cm. Haulikon piipun mustaus näyttää hyvin tehdyltä. Tähtäinkiskon leveys on 10-7 mm välillä. Tähtäitäinkisko kapenee piipun etupäähän mentäessä. Tähtäinkisko on karhennettu. Piipun päässä tähtäinkiskon päällä on tähtäämistä helpottava messinkijyvä.
Piippuparin merkinnät
Piipuissa on vaihdettavat supistajat, joita on viisi kappaletta (F, IM, M, IC ja C). Etutukin alta löytyy piippuparin vasemman piipun merkinnöistä kaliiperi 20-76, 16,1 (piipun sisähalkaisijamitta), SAE 4140 (seosteräsmerkintä) ja made in Turkey. Oikean piipun alapuolelta löytyy merkinnät 20-76, 15,9, SAE 4140, HUGLU ja tehtaan logo, sekä kaliiperimerkintä 20 ga 3". Suomeen tuoduissa malleissa on piippuun kiinnitetty hihnalenkit pidikkeineen.

Monoblock
Piippupari on kiinnitetty takaa monoblockiin. Liitoskohdassa on pallokaiverrukset. Patruunat ja hylsyt poistuvat ulostyöntäjällä. Ulostyöntäjän kiinnitys on perinteisesti ruuvilla. Ulostyöntäjän yläpuolella piippujen välissä on Greener-sulkutapin (ristitapin) reikä. Ulostyöntäjän alapuolelta löytyy piippujen sulkujärjestelmän lukitukseen tarvittavat sulkuharkot. Sulkuharkkoja on yhteensä kaksi kappaletta. Etummaisesta harkosta löytyy niveltapin ura. Sulkuharkkojen vierestä löytyy C.I.P.-tarkastusleimat, sekä aseen sarjanumero.

Kirjokarkaisu ja kaiverrukset
Haulikon lukkokehyksessä (baskyyli) on alasulku ja Greener-tappi. Maahantuojan tehtaalta tekemien selvitysten mukaan lukkokehys on kirjokarkaistu perinteisellä lämpökäsittelyllä. Kirjokarkaisu on haulikossa tyylikkäästi toteutettu. Lukkokehyksen kaiverrukset ovat hillittyjä.

Iskupohja
Iskupohjassa, iskurireikien kohdalta lähtee viistosti alas urat, joiden tarkoituksena on mahdollisessa nallirikkotilanteessa ohjata palokaasut pois päin ampujasta. Lukkokehyksen edestä löytyy haulikon kaksi viritysvipua. Viritysvivut ovat yhteydessä etutukin koloihin. Viritysvipujen takaa sulkupalkin vierestä löytyy haulikon sarjanumero, jonka perusteella haulikko on valmistettu vuonna 2014.
Haulikko alapuolelta.
Lukkokehyksen alapuolelta löytyy haulikon mallimerkintä Bobwhite, sekä lukkokehyksen kaksi ruuvia. Liipaisinkaari on edestä kiinni lukkokehyksessä kierteellä. Häntäosa on kiinnitetty tukkiin kahdella talttaruuvilla. Häntäosa jatkuu perinteisesti tukkiin upotettuna. Lukkokehyksessä sijaitseva varmistin on manuaalinen.

Lukkokehys irrotettuna tukista.
Laukaisujärjestelmä on kahdella liipaisimella. Etummaisesta laukeaa haulikon oikea piippu ja takimmaisesta liipaisimesta vasen piippu. Laukaisuvastus on hivenen jäykkä. Lukkokehys kiinnittyy tukkiin läpipultilla. 12 mm pulttiin pääsee käsiksi irrottamalla ensin tukin perälevyn.

Englantilainen suora tukki 
Haulikon tukin kaula on suora, niin sanottu englantilaismallinen. Etu- ja takatukin materiaali on turkkilaista pähkinäpuuta. Tukki on tehtaalla lakattu. Käsin tehtyjen karhennuksien jako tukissa on 20 uraa tuumalla. Tukin vetopituus on 37 cm. Takatukin kumiperälevy kiinnittyy tukkiin kahdella ruuvilla. Perälevy on joustavaa kumia. Yläosastaan perälevy on kumin sijasta 25 mm matkalta kovempaa ja liukkaampaa muovia. Tämä on hyvä ratkaisu, koska sillä vähennetään perän takertumista vaatteisiin aseen nopeissa nostotilanteissa. Puu- ja metalliosien sovituksissa ei ole huomautettavaa.

Etutukki on perinteistä mallia. Avausvivun molemmin puolin löytyy karhennukset. Etutukki on lievällä Schnabel-kärjellä varustettu. Etutukin metallirunko on kiinnitetty puuosaan yhdellä talttaruuvilla ja kahdella torx-ruuvilla. Ostaessani haulikon oli etutukin ulostyöntimen vipu hivenen ruostunut. Etutukin sisäpuolella on tehtaan tukin lakkakäsittelystä syntyneitä valumia. Kovettuneet valumajäljet ovat aiheuttaneet piipun ja etutukin yhtymäkohtaan piipun pinnan mustaukseen hankausjälkiä.

RADALLA

CZ-USA suosittelee käyttöohjeessa vaihtosupistajien käyttöä seuraavasti: F-supistajaa kalkkunajahtiin, IM-supistajaa vesilinnustukseen, M-supistajaa vesi- ja kanalinnustukseen, IC-supistajaa kanalinnustukseen ja C-supistajaa kanalinnustukseen.
CZ-USA:n vaihtosupistajat
Koeammuin haulikon ennen ostopäätöstä IC- ja IM-supistajilla. Ensin ammuin kiekkopatruunoilla tuelta 10 metristä tarkastaakseni osuuko piipuilla sinne mihin tähdätään. Osunta oli oikealla piipulla kohdallaan kuten pitääkin. Vasemman piipun osumakeskipiste oli tähtäyspisteestä hivenen alla oikealla.

Kiekkopatruunoilla ampumisen jälkeen mittasin laseretäisyysmittarilla etäisyyden 21 metriin 120 x 120 cm kokoisesta maalitaulusta. Ammuin kolme testipatruunaa oikealla piipulla, jossa oli IC-vaihtosupistaja. Koeammuttavat patruunamerkit olivat Hull High Pheasant 20/70 30 g:n latauksella ja nro 5 (2,8 mm) haulikoolla, B&P:n F2 Classic 20/70 26 g:n latauksella ja nro 5 (2,9 mm) haulikoolla, sekä Federalin Prairie Storm 20/76 34 g:n latauksella ja nro 6 (2,9 mm) haulikoolla.
Koeammuttavat patruunat 20/70 ja 20/76
Seuraavaksi mittasin etäisyyden 35 metriin ja suoritin koeammunnan tuelta samoilla patruunoilla, kuin aiemmin 21 metristä.  Ammuttaessa haulikon oikealla piipulla Federalin magnum-patruunaa,  haulikon piiput jumiutuivat. Haulikko oli purettava. Piipun puhdistuspuikolla poistin ammutun patruunan hylsyn. Oikean puoleinen iskurinpiikki työntyi sen verran syvälle hylsyn nalliin palautumatta, ettei piippu auennut ilman kunnon vipuvoimaa. Kyseinen ongelma ilmaantui pelkästään Federalin 20/76 Prairie Storm-patruunaa ammuttaessa.

35 metristä IM-supistajalla ammuttaessa Federalin Prarie Storm patruunalla aukkoja tuli 75 cm:n ympyrään kaksi kappaletta. Osumakeskipiste oli alhaalla oikealla. Oikealla piipulla ammuttaessa supistajana oli IC-supistaja ja aukkoja vain yksi!  Koeammutut osumakuviot ja prosentit löydät Koeammunta.netistä haulla CZ-USA HUGLUKoeammunta.netissä olen merkinnyt haulikon valmistusvuoden vahingossa väärin (2013). Haulikon oikea valmistusvuosi on 2014.

LOPUKSI

Käytetyn haulikon ostamisessa on aina omat riskinsä. Haulikon myyjä kertoi lukkokehyksen ruuveista ja epäili, että haulikkoa on aiemmin takuukorjailtu. Koeammunnan jälkeen päätin kuitenkin ottaa riskin ja tehdä aseesta kaupat. Oikean puoleinen iskuri vaatii mahdollisesti asesepän korjauksen, jotta myös Federalin magnum-patruuna toimii aseessa niin kuin pitää. 20/70 patruunat toimivat haulikossa ongelmitta. 

Ennen aseseppää kokeilen kuitenkin halvinta testiä. Laitan aseen lukkokehyksen ultraäänipesuriin, jotta mahdolliset iskurinpiikin reiässä olevat epäpuhtaudet poistuisivat ja iskurinpiikki pääsisi paremmin liikkumaan reiässään. Samalla kun metalliosat on irrotettu puuosista, poistan tukista tehtaan lakkapinnan ja käsittelen tukin Danish Oililla. 

Haulikon jäykkä laukaisu saisi olla parempi. Vaikka kyseessä on suht uusi ja lähes käyttämätön haulikko, niin siitä huolimatta muutamissa kohdin oli jo pintaruostetta. Se tosin saattaa johtua aseen aiempien omistajien huollon laiminlyönnistä. Mahdollinen rautaosien ruosteherkkyys selviää paremmin tulevaisuudessa.

Joitain varaosia ei maahantuojalla enää ole kyseiseen haulikkoon, kuten esimerkiksi lukkokehyksen pohjaruuveja. Lilja-merkintää haulikossa ei ole. Maahantuoja ilmoitti kuitenkin, että aseella voi ampua väljemmillä supistajilla pienemmän koon teräshauleja. 

Haulikko on rinnakkaispiippuiseksi tasapainoinen ja miellyttävä ammuttava. Haulikon normaalia 20-kaliiperista haulikkoa painavampi rakenne saattaa olla yhtenä osasyynä kohtuullisen hyvään ammuttavuuteen. Aseen painopiste on aseen lukkokehyksen alueella, ampujan käsien välissä - ei liian edessä eikä liian takana. 

Parhaimman osumakuvion sai Federalin Prairie Storm-patruunalla. Federalin patruunan haulikupin toimintatapa verrattuna muihin koeampumiin patruunoihin antaa tässä haulikossa erittäin tasaisia haulikuvioita. Myös jahtitilanteessa huomasi Federalin patruunoiden hyvän toimivuuden. Fasaanit ammuin Federalin patruunoilla. Prairie Storm-patruunoita täytyy koeampua vielä väljemmällä C-supistajalla. 

Haulikon ostaminen Euroaseesta oli miellyttävä kokemus. Haulikko oli juuri sellainen, kuin myyjä  kuvaili ja sen sai koeampua ennen ostopäätöstä. Vaikka esittelyn haulikkoa ei enää valmisteta, niin haulikon maahantuoja Aseliike Remes on tehnyt mallikkaasti selvitystyötä esittämiini kysymyksiin. Lakkapintaa lukuunottamatta haulikon työnjälki on yllättävän hyvä. Muutamat havaitsemani viat haulikossa täytyy kuitenkin korjata. Haulikon kunnostamisesta lisää huhtikuussa.



Bobwhite 20/76 ja fasaanit.
Jahtiosioon pääset tästä linkistä.


Teksti; P.O.
Kuvat; CZHuglu ja P.O.

Lähteet; CZ:n ja Huglun kotisivut.