Sivut

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 3/5

Vaikka kivääreiden muut osat valmistetaankin tietokoneohjelmoidulla automaatiokoneistoilla, niin piiput valmistetaan tehtaalla vanhoja työmenetelmiä käyttäen. Schultz & Larsen käyttää piippumateriaalina kromi-molybdeemi-terästä. Tehtaan piippujen työvaiheet lyhykäisyydessään ovat seuraavat. Ensin suora piippuaihio porataan kanuunaporalla, jonka jälkeen tehdään kalvaus, rihlaus ja lopuksi piippu kolvataan. Piippujen kiiltävä mustaus ja pohjatyöt on laadukkaasti tehty, eikä piipuista löydy tehtaan jäljiltä työstö- tai hiontajälkiä.
Schultz & Larsen Classic DL vaihtopiippuineen
Tehtaan piippujen valmistustapa lastuamalla on huomattavasti hitaampaa verrattuna esimerkiksi kylmätakomalla tai muilla tavoin valmistettuihin piippuihin. Schultz & Larsen kuitenkin mainostaa valmistustapaansa parhaaksi tavaksi välttää piipuissa ilmeneviä mahdollisia jännityksiä ja saada varmasti suoria piippuja, joissa piippureikä on keskellä piippua.
Vaimenninkierteet
Schultz & Larsenin piippujen valmistustavat ja lopputyövaiheet poikkeavat muiden valmistamista piipuista, jonka takia tehdas ei suosittele piipunpuhdistuksessa käytettävän liuottimia. Piipun puhdistamiseen riittää laadukas aseöljy.

Ratakauden jälkeen olen kuitenkin poistanut piipusta mahdolliset kuparikertymät Forrestin piipunpuhdistusvaahdolla, mutta pääsääntöisesti olen noudattanut tehtaan suosituksia, enkä ole huomannut käynnin heikentyneen esimerkiksi liiallisen kuparikertymän takia. Mikäli liuottimia käytetään on tärkeää muistaa öljytä piippu liuottimien poistamisen jälkeen.

Schultz & Larsenin tehtaan piippujen kaliiperit, mallit, pituudet, halkaisijan, rihlannousut ja vaimenninkierteet löydät tästä linkistä; Schultz & Larsen piiput

TUKKI

Schultz & Larsen mainostaa valmistavansa kiväärien tukit CNC-puuntyöstökoneilla. Tukkien karhennukset tehdään tehtaalla puuntyöstökoneella karhennukseen suunnitellulla leikkuuterällä. Karhennukset leikataan 45-asteen kulmassa. Eri työvaiheiden jälkeen tukit hiotaan kevyesti ja öljytään. Öljyämisen jälkeen tukit odottavat öljyn kuivumista ja aseen kokoonpanoa tehtaan varastossa. Schultz & Larsenin tukkimateriaali on laadukasta ja hyvännäköistä pähkinää jo ihan perusmalleista alkaen.
Pistoolikahvan kämmenkyhmy
Tämän kiväärin tukki on klassinen, suoralla perällä ilman harjakorkeutta ja poskitukea. Kiväärin tukin vetopituus on 35,8 cm. Pistoolikahvassa on oikeakätiselle kämmenkyhmy. Kiväärissä on Wegu Elastic Schaftkappen ruskea ventiloitu kuminen perälevy. Tukin karhennukset sijaitsevat pistoolikahvassa ja etutukissa. Tukin tummempi etupala ja pistoolikahvan päätypala on ruusupuuta.
Klassinen suora perä.
Tukki on valmiiksi pilaripedattu tehtaalla. Tukissa on teräsholkit, joiden läpi kiristetään tukin kiinnityspultit lukkokehykseen. Etummaisen holkin yhteydessä on myös rekyylinvastimen teräksinen vastinpinta. Tukissa on vanhan ajan tukkiin ruuvattavat hihnalenkit.
Pilaripetaus
Tehtaalla tehty aseen tukin öljyäminen oli viiden vuoden aikana päässyt sen verran himmenemään, joten tätä kirjoittaessa päätin öljytä tukin uudelleen. Kuukauden verran öljyämistä Napierin tukkiöljyllä (linseed oil) teki tukista jälleen uuden veroisen.

ASEEN PURKAMINEN JA KASAAMINEN

Piipun vaihtamista varten tulee ensin poistaa kiväärin lukko ja irrottaa kiväärin tukin kaksi kiinnitysruuvia. Tukin irrotuksen jälkeen löysätään lukkokehyksen edestä oikealta puolelta kaksi piipun kiinnytysmutteria. Nyt piipun voi vetää pois kehyksestä.

Kun uusi piippu on työnnetty ja käännetty paikoilleen lukkokehykseen ja lukko kiinnitetty paikoilleen kehykseen ja piippuun, kiristetään ensin takimmainen kehyksessä sijaitseva piipun kiinnitysruuvi ja vasta sen jälkeen etummainen ruuvi. Ruuvien kiristämisessä on vältettävä liiallista voimankäyttöä. Tämän jälkeen kiväärin tukki kiinnitetään takaisin paikoilleen. Kiväärin kokonaispaino on ilman jalustoja ja tähtäintä 3,4 kg. 

Seuraavassa 4/5 osassa käymme ampumaradalla.


Teksti ja kuvat PO



tiistai 2. toukokuuta 2017

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 2/5

LUKKOKEHYS

Lukkokehykset valmistetaan Schultz & Larsenin tehtaalla tietokoneohjatulla CNC-koneistolla. Kyseisellä valmistusmenetelmällä saadaan mittatarkkoja tuotteita kellon ympäri sarjatuotantonopeudella.

Lukkokehys, laukaisukoneisto ja Leupold QR-jalustat
Lukkokehys on pituudeltaan 200 mm Lukkokehys on etuosastaan halkaisijaltaan 33,85 mm Lukkokehyksen patruuna-aukko on 85 mm pitkä. Lukkokehys on etuosastaan kehyksen alapuolelta koko pituudeltaan muutaman millin avoin. Kyseisellä teknisellä ratkaisulla pystytään kiristämään kahden läpipultin ja kehyksen avulla vaihdettava piippu lukkokehykseen.
Lukkokehyksen avoin alaosa.
Lukkokehyksen etuosassa sijaitsevat kaksi kuusiokolopulttia, joilla kiristetään vaihdettava piippu kiinni kehykseen. Taaimmaisen piipun kiristysruuvin yläpuolella lukkokehyksen molemmin puolin sijaitsee läpireikä mahdollisen nalli- tai hylsyrikon palokaasuja varten.

Lukkokehyksen etuosa.
Lukkokehyksen takaosan oikealle puolelle on jyrsitty tila kolmiasentoista varmistinta varten.

Lukkokehyksen vasemmalla puolella sijaitsee lukonpidätin, aseen sarjanumero, merkki, malli ja poliisin Asehallinnon Riihimäen tarkastusleima. S&L-kivääreille tehdään Suomessa teknillinen tarkastus, koska Tanska ei ole mukana CIP-sopimusjärjestelmässä.

Lukkokehyksen yläosaan on jyrsitty urat ja ruuvien läpireiät tähtäinkiikarijalustoille. Kehyksen jalustaurat on Schultz & Larsenin omia jalustoja varten. Jalustassa olevaa tähtäinkiikaria on mahdollista siirtää urissaan sen mukaan, onko ampujalla joko kesä- tai talvivaatetus.

LUKKO

Kiväärin lukkorungon pituus on 200 mm Lukkorungon paksuus on noin 20 mm. Lukkorunko ja lukon kampi eivät ole samasta kappaleesta. Lukon kampi on lähes suora ilman taivutusta. Lukkorungon oikealla puolella sijaitsee kolme reikää mahdollisia purkaantuvia palokaasuja varten. Lukkorungon vasemmalle puolelle on jyrsitty ura lukon ohjausta varten.

Lukko purettuna.
Lukkorungon etupäässä sijaitsee lukon kolme sulkuolkaa, jotka kiinnittyvät aseen piippuun. Lukon päässä on reilun kolmen millin syvennys patruunan kannalle. Syvennykseen on sijoitettu hylsyn ulosvetoa varten oikealle puolelle kynsi ja vasemmalle puolelle jousikuormitteinen tappi, joka antaa vauhdin poistettavalle hylsylle.

Lukkorungon sulkuolat.
Lukon etupäästä löytyy stanssattu S-kirjain, joka tarkoittaa standard-lukkoa. M-kirjain lukon päässä tarkoittaa magnum-lukkoa. Standard-lukon päädyn erottaa magnumista syvennyksen ulkoreunojen paksummasta teräsmateriaalista.

Lukon avauskulma on 60 astetta. Lukon purkamista varten tarvitaan aputyökaluksi ruuvipenkki. Lukon peräkappaleen nasta asetetaan kiinni ruuvipenkkiin ja käännetään lukkorunkoa, jolloin lukon peräkappale ja iskuripiikki jousineen irtoaa rungostaan. Lukon kasaamiseen ei tarvita työkaluja. Lukon peräkappale painetaan lukkorunkoa kohti ja käännetään paikoilleen.

Kiväärin lukko liikkuu kehyksessään takeltelematta ja äänettömästi. Lukon sujuva toiminto antaa mielikuvan pikemminkin käsintehdystä tuotteesta kuin sarjatuotantoaseesta.

LAUKAISUKONEISTO, VARMISTIN JA LIPAS

Kiväärin laukaisukoneiston laukaisuvastus on erittäin hyvä. Paras verrattuna muihin omistamiini tehdaskivääreihin. Laukaisukoneistosta löytyy ruuvi laukaisuvastuksen säätöä varten. Hivenen noin kilon laukaisuvastus on säädetty tehtaalla valmiiksi, eikä tehdas suosittele omatoimista laukaisunsäätöä. Laukaisunsäätö suositellaan asesepän tehtäväksi.

Laukaisukoneisto ja varmistin.
Varmistin on kolmiasentoinen. Ase on varmistettuna varmistimen ollessa taka-asennossa. Työntämällä varmistin keskiasentoon on ase edelleen varmistettu, mutta lukon voi avata ja poistaa patruunan piipusta. Varmistin etuasentoon työnnettynä ase on varmistamaton ja aseen voi laukaista. Alussa ihmettelin varmistimen äänekkyyttä, kunnes tajusin, että varmistinta käytettäessä voi varmistinta painaa samanaikaisesti alaspäin. Näin tehtynä on varmistimen käyttö jahtitilanteissa äänetöntä.

Lipas on yksirivinen teräslipas. Lippaan pituus on 90 mm ja leveys peräpäästä 18.70 mm Lippaan perään on stanssattu L-kirjain. Lippaan pohjalevyn paksuus on 6 mm Lippaan patruunakapasiteetti on kolme patruunaa. Kivääriin saa tilattua myös viiden patruunan lippaan.

Lipas ja patruunat 6,5x55, 30-06 ja 9,3x62
Lipas irrotetaan kivääristä lippaan edessä lipaskehyksessä olevaa nastaa painamalla. Lippaan tahatonta irtoamista ei ole varmistettu. Vauhdikkaissa jahtitilanteissa tulee olla huolellinen, ettei lipas irtoa vahingossa.

Lipaskehys

TÄHTÄINKIIKARIN JALUSTAT

Kivääriä tilatessa tilasin samalla myös tehtaan omat tähtäinkiikarijalustat (kiväärikuva). Tuolloin tehtaalta ei tullut jalustojen mukana asennusohjeita, eikä itse asiassa kiväärinkään käyttöohjetta. Manuaalit sai kuitenkin tulostettua tehtaan nettisivuilta.

Schultz & Larsenin omat tähtäinkiikarin jalustat.
Teräksisiä jalustoja asentaessani katkesi jalustojen poikittainen kiristysruuvi, vaikka mielestäni en käyttänyt liikaa voimaa. Jalustan rungon saa helposti väännettyä pilalle, mikäli jalustan ruuvit kiristetään ilman, että jalustat ovat kiinni kiväärin kehyksessä. Jalustat tulee ehdottomasti olla kiinni lukkokehyksessä ruuveja kiristäessä. Lukkokehykseen voi kiinnittää myös Picatinny- tai weaver-tyyppiset jalustat.

Hankkiessani kivääriini lisäpiippuja tuli samalla tarve vaihtaa tähtäinkiikarin jalustat pikajalustoiksi. Samalla saisi ajo- ja kyttäysjahtiin omat tähtäinkiikarit. Vaihtoehtoja tuolloin suunnitellessa päädyin Leupoldin QR-jalustoihin. Otin yhteyttä tehtaaseen, tiedustellakseni millaiset jalustat kivääriini sopivat. Tehdas antoi ohjeeksi käyttää Sauer 200 malliin sopivia Leupoldin jalustoja. Samalla sain tehtaalta jalustojen asennusohjeet.

Ennen jalustojen asentamista tarkastin tehtaalta saatujen ohjeiden mukaisesti, ettei etummaisen jalustan asennusruuvi ollut liian pitkä. Tarvittaessa ruuvia tulee lyhentää. Hioin hivenen jalustojen kiinnityspintoja, jonka jälkeen puhdistin jalustan ja kehyksen kiinnityspinnat asetonilla. Puhdistamisen jälkeen liimasin kiinnityspinnat Aralditen (sininen) 2-komponentti epoksiliimalla. Kiinnitysruuveihin lisäsin vielä ennen kiinnittämistä ruuvilukitetta. Lopuksi puhdistin ylijäämäliimat liitoskohdista.


Seuraavassa 3/5 osassa esittelen kiväärin piiput ja tukin.


Teksti ja kuvat PO

torstai 6. huhtikuuta 2017

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 1/5


Ammunnan- ja metsästysharrastajien keskuudessa tanskalainen Schultz & Larsen asetehdas tunnetaan laadukkaista metsästyskivääreistä ja ennen kaikkea kivääreiden piippujen hyvästä tarkkuudesta.

Kiinnostuin Schultz & Larsenin kivääristä ensimmäisen kerran lukiessani Pentti Louhisolan Schultz & Larsen M97- DL Classic ase-esittelyn Metsästys ja Kalastus-lehdestä. Louhisola työskenteli tuolloin vielä Sakolla ja kun kerran Sakon mies kehuu Schultz & Larsenin kivääriä laadultaan ja käynniltään hyväksi, niin olihan kivääriin syytä tutustua tarkemmin. Tarkempi tutustuminen aiheutti sen, että ostin itselleni kyseisen kiväärin.

Ase- ja metsästyslehdissä esitellään pääasiassa uusia metsästysaseita. Monia harrastajia kuitenkin kiinnostaa metsästysaseen toimivuus ja kestävyys vuosien saatossa. Vaikka kyseessä onkin oman aseen esittely, niin pyrin kirjoittamisessa objektiivisuuteen.

Schultz & Larsen M97- DL Classic kiväärini ostin ensin kaliiperissa .30-06 ja myöhemmin ostin kaksi piippua lisää. Uudempien piippujen kaliiperit ovat 6,5x55 ja 9,3x62. Piipuista eniten olen käyttänyt .30-06 kaliiperin piippua. Kivääri on ollut käytössäni tätä kirjoittaessa viisi vuotta ja jahtitilanteitakin on kertynyt jonkin verran.

Schultz & Larsen Classic DL
Kirjoitan kivääristäni viisiosaisen esittelysarjan. Tämän ensimmäisen johdanto- ja historiaosion jälkeen tutustumme kiväärin teknisiin ominaisuuksiin, sekä käymme ampumaradalla ja jahdissa. Loppuyhteenvetoa unohtamatta. Toivottavasti aihealue on lukijaa kiinnostava ja onnistun luomaan kirjoituksellani ja valokuvillani miellyttäviä lukuhetkiä.


HISTORIAA


Schultz & Larsen tehtaan toiminta sai alkunsa vuonna 1889 asevalmistaja Hans Schultzin toimesta. Hans Schultz oli aseiden valmistamisen lisäksi metsästäjä ja aktiivinen kilpa-ampuja. 1900-luvun alkupuolella aseiden valmistukseen tuli mukaan Niels Larsen, joka oli appiukkonsa Hans Schultzin vertainen metsästäjä, kilpa-ampuja ja myöhemmin vielä olympiavoittaja. Vuonna 1919 herrat perustivat Schultz & Larsen kivääritehtaan. Tehtaan tuotantoa olivat sen aikaiset kilpakiväärit ja kivääreiden piiput.

Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan päättivät voittajavaltiot Versailles`n rauhansopimuksessa Saksan asetuotannon tiukoista rajoista. Sotasyyllisyyden johdosta Saksalta kiellettiin osa taisteluvälineistä, niiden valmistamisesta ja asevelvollisuuden ylläpitämisestä. Kyseisistä rajoituksista pääsi hyötymään Schultz & Larsenin tehdas tekemällä yhteistyötä saksalaisten asevalmistajien kanssa. 1920- ja 30-luvulla Schultz & Larsen tehdas valmisti siviilituotannon lisäksi muun muassa konepistooleja, konekivääreiden piippuja ja panssarintorjuntatykkejä, sekä niihin ammuksia. Myös muutama pistoolimalli oli jonkin aikaa tuotannossa.

Toisen maailmansodan aikana vuonna 1943 tehtaan passiivisen toiminnan takia saksalaiset päättivät sulkea tehtaan. Tehtaan sulkeminen ja kivääreiden valmistuskielto ei kuitenkaan koskenut rihlaamattomia aseita. Tehdas aloittikin päällekkäispiippuisten ja rinnakkaispiippuisten metsästyshaulikoiden suunnittelun ja valmistamisen. Muutamista rinnakkaispiippuisista haulikoista tehtiin laatikko- ja sivulukkoisia malleja. Päällekkäispiippuista haulikkomallia valmistettiin vain 300 kappaletta.

Toisen maailmansodan päättyessä ja saksalaisten antautuessa, joutuivat saksalaiset sotilaat luovuttamaan aseensa liittouman joukoille ja tanskalaisille vastarintajoukoille, jonka johdosta tehtaalla oli käytettävissä runsaasti materiaalia uutta tehtaan tuotantoa varten. Schultz & Larsen tehdas ryhtyi valmistamaan metsästys- ja kilpakivääreitä Mauser-98 kivääreiden pohjalta.

Schultz & Larsenin metsästyskiväärituotanto sai alkunsa mallista 38, jota tehtiin ennen toista maailmansotaa viranomaisille. Samasta lukkoaihiosta valmistettiin myös metsästysmalli. Vuodesta 1952 alkaen Schultz & Larsen kivääritehdas ryhtyi valmistamaan uudelleen omaa metsästyskiväärimalliaan. Uuden mallin nimeksi tuli M54. Kiväärin lukko (vastaava kuin mallissa 38) poikkesi Mauser-98 lukosta muun muassa siten, että lukon sulkuolkia oli neljä ja ne sijaitsivat poikkeuksellisesti lukkorungon takana, lukkopultin etupuolella. Patruunat kiväärin kiinteään patruunamakasiiniin syötettiin alakautta. Eli kivääri piti kääntää ympäri, avata patruunamakasiinin pohjalevy ja pudottaa patruunat yksitellen makasiiniin (lippaaseen). 

Seuraavat metsästyskivääreiden mallit olivat 54J, M56A, M58 (Mauser-98), M60, M61, M62, M65/M65DL, M68DL, M69 (Mauser-98), M70, M77DL, M77, M80DL, M84 (Mauser-98), M88 ja M100DL. Mallissa M100 alkaen lukon sulkuolat sijaitsivat lukkorungon edessä.
Tehtaan sodan jälkeiseen aikaan mahtuu yhteistyötä sotilastuotannon kuin myös siviilipuolen kanssa. Siviilipuolen yhteistyötä tapahtui muun muassa amerikkalaisen 7x61 Sharpe & Hart magnum-kaliiperin tiimoilta. Kyseisen kaliiperin kehittivät amerikkalaiset Philip B. Sharpe ja Richard Hart.

7x61 Sharpe & Hart kaliiperin kivääreitä (M54J) ryhdyttiin valmistamaan yhteistyössä Philip B. Sharpen kanssa. Yhteistyöhön liittyi mukaan myös ruotsalainen patruunanvalmistaja Norma. Norman patruunatehdas ryhtyi lataamaan 7x61 Sharpe & Hart magnum-patruunaa. Patruuna menetti kuitenkin suosiotaan vuoden 1962 jälkeen, jolloin julkistettiin 7 mm. Remington Magnum.

Schultz & Larsen tehdas teki yhteistyötä myös amerikkalaisen Roy Weatherbyn kanssa, joka 1950-luvulla tarvitsi magnum-kivääreihinsä vahvaa lukkokehystä. Toimintansa alkuvaiheessa Roy Weatherby käytti Schultz & Larsenin mallin M56A.n lukkokehyksiä. Kyseinen lukkokehys oli modifoitu mallista 54. Weatherbyn ensimmäisestä täysin omasta kivääristä löytyykin yhteneväisyyksiä Schultz & Larsenin kivääristä.

Schultz & Larsenin kivääreitä myytiin Otterup tehtaan toiminnan aikana Yhdysvaltojen lisäksi Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan, Norjaan, Iso-Britanniaan ja Italiaan, sekä muutamiin muihin maihin. 

Kiväärit olivat laadukkaasti valmistettuja ja hivenen kalliimpia verrattuna tavallisiin metsästyskivääreihin. Vuoden 1972 Jakt & Fiskerin huhtikuun numerossa Schultz & Larsenin M84 metsästyskivääri maksoi 2300 Tanskan kruunua, Steyr-Mannlicher 1500 kr, Sakon metsästyskivääri 1400 kr ja Husqvarnan malli 1900 1500 kr.

Otterupin tehdastoiminta päättyi vuonna 1994. Tänä päivänä Schultz & Larsen tehdas toimii uusien omistajien ohjauksessa Keski-Jyllannissa Horningin teollisuusalueella.


Teksti ja kuva PO



Lähteet: Schultz & Larsen tehtaan historiakirja. 


torstai 9. maaliskuuta 2017

Kirjaesittelyssä MODERN CUSTOM GUNS 2nd Edition.

Ensimmäinen Modern Custom Guns kirja julkaistiin vuonna 1996. Tämän kirjan julkaisuvuosi on 2013. Modern Custom Gunsin on kirjoittanut Tom Turpin. Kirjoittaja on yhdysvaltalainen pitkän linjan asetoimittaja ja metsästäjä. Kustantajana on Gun Digest Books ja Krause Publications. Kirjan on painanut fw-media Kiinassa.
MODERN CUSTOM GUNS 2nd edition
Kirjan sivumäärä on 208. Kirjan värivalokuvat aseista ja eri custom-aseiden työvaiheista on hyvin kuvitettu. Kirja aloitetaan johdannolla, jonka jälkeen esitellään kirjan kirjoittaja. Seuraavaksi Tom Turpin kertoo alkutaipeleestaan ja siitä, kuinka hän kiinnostui aseista. Tämän jälkeen siirrytään custom-aseisiin, jossa pyritään perustelemaan custom-aseiden tarpeellisuus, sekä pyritään määrittelemään mikä on custom-ase.

Kirjan custom-aseiden metallityövaiheet
Sivulta 34 alkaen edetään custom-aseiden eri valmistusvaiheisiin. Ensimmäisenä vaiheena Turpin kirjoittaa asetukkien puumateriaaleista, puumateriaalien työstettävyydestä ja mistä päin maailmaa erilaiset asepuuaihiot (lankut) tulevat. Valmistusmateriaaleista matka jatkuu valmistustapoihin, tukkien karhennuksiin ja tekijöihin. Puuaiheen jälkeen kirja etenee aseiden metalliosiin. Metalliosien jälkeen kirjoittaja käsittelee metallipinnan viimeistelyä, upotuksia ja kaivertamista. Työvaiheiden jälkeen kirjassa siirrytään yhdysvaltalaisiin aseseppiin ja esitellään tekijöiden valmistamia aseita.

Lukkoaihioita.
Yhdysvalloissa riittää runsain mitoin ase- ja metsästysharrastajia . Myös Yhdysvaltojen asealan sisämarkkinat ovat todella suuret. Siksi sieltä löytyy monta todella taitavaa käsityön ammattilaista. Monen osalta voidaan puhua puhtaasti taiteesta. Taitavien tekijöiden kädenjälki näkyy hienosti kirjassa.

Kirjoittaja mainitsee kuinka osa aiemmassa kirjassaan esillä olleista asesepistä on luopunut asesepän työstä ja vaihtanut parempaan toimeentuloon. Voi vain kuvitella, kuinka vaikeaa on Suomen kokoisessa pienessä maassa kehittyä ja saada toimentulonsa custom-aseiden valmistamisella. Ensimmäisenä kotimaisena custom-aseiden valmistajana tulee mieleen Kamutta Custom Shop, joka valitettavasti on lopettanut toimintansa. Suomessa toimeentulo pelkästään custom-aseiden valmistamisella on haasteellista - tai peräti mahdotonta.

Kuva kirjan kaiverrusosiosta.
Kirjan tekemisessä on auttanut American Custom Gunmakers järjestö. Osa kirjan kirjoituksista on aiemmin julkaistu GUNS Magazine lehdessä.

Kirjassa lainataan aseseppä Maurice Ottmarin lausahdusta, "Life is too short to hunt with an ugly gun", Kirjaa lukiessa ja kirjan kuvia selailessa huomaa, ettei kirjasta löydy yhtään rumaa asetta. Aseiden kauneus on tietenkin katsojan silmissä.

ISBN-13:978-1-4402-3644-0
ISBN-10:1-4402-3644-5

Kirjan tilaaminen tästä; MODERN CUSTOM GUNS 2nd Edition


Teksti ja kuvat PO



torstai 2. helmikuuta 2017

Rakennusprojekti; Hva 1600 jahdissa.

Husqvarna kiväärin rakennusprojektista kirjoitin jo aiemmin ja nyt kerron, kuinka kävi peurajahdissa. Kesäkauden ammuntaharjoittelun ja latauskokeilujen jälkeen alkoi vihdoin ja viimein myös jahtikausi. Kiväärin patruunavalintaa tehdessäni päädyin mahdollisten hirvien takia Norma Oryxin 10,1 gramman luotiin. Jahtikauden ainoan hirven ammuin kuitenkin eri kiväärillä ja kaliiperilla. Jahtitilanteita siunaantui ihan mukavasti myös Husqvarna 1600 kiväärilläni. Palataanpa siis jahtikauden alkuun.

ENSIMMÄINEN

Lokakuun puolivälissä päätin aloittaa jahtipäivän aamupassilla jahtitornista väijymällä. Aamupassin ilma oli utuinen ja vettä sateli hiljalleen. Muutaman tunnin tornissa istumisen jälkeen alkoi näkyvyys parantua ja ilma kirkastua. Peuroja oli riistapellon läheisyydessä riistakamerakuvien perusteella ainakin iltaisin ja öiseen aikaan, mutta peurojen liikkuminen aamulla oli vähäisempää. Juuri kun olin aikeissa lopettaa aamun jahdin, näin noin 200 metrin päässä sähkölinjan ja metsänreunassa liikettä. Kaivoin jo reppuun pakkaamani katselukiikarit esiin ja ryhdyin kiikaroimaan näkemääni liikettä kohti.

Kolme nuorta peurapukkia oli tulossa määrätietoisesti helpot kaurat mielessä kohti riistapeltoa ja ruokintapaikkaa. Peurat kuitenkin pysähtyivät noin sadan metrin päähän syömään sähkölinjan alta raivattua vesakkoa. Samalla, kun peurat ruokailivat hännät heiluen, ryhdyin tarkemmin kiikaroimaan, olisiko jokin peuroista sopiva kaadettavaksi. Kahdella peurapukilla oli "sakkosarvet". Kolmannella pukilla oli vain yksi tappisarvi, joten sen voisi poistaa joukosta ja poimia mahdollisesti eräksi.

Tappisarvipukki ruokaili kuitenkin sen verran huonosti kohti ampujaa, että oli odoteltava kunnes peura kääntäisi kyljen. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin peura muutti ruokailuasentoaan, helpottaen luodin lähettämistä kohteeseen. Tähtäsin oikean etulavan taakse keuhkoihin. Keuhkolaukauksesta peura juoksee vielä noin 50-100 metriä, jättäen jälkeen hyvän verivanan. Samalla tulee tehtyä "pisto", eikä veriä tarvitse laskea enää erikseen. Peuran kuolinjuoksusta saa myös hyvän jäljestysharjoituksen koiralle.

Puristin liipasimesta ja tarkkailin peuran reagointia osumasta. Peura loikkasi sähkölinjalta metsään kahden muun pukin ihmetellessä kaverin loikkaa metsän siimekseen. Rauhoitin tilanteen ja pakkasin rauhassa jahtivarusteeni reppuuni. Poistuin tornista autolle ja lähdin hakemaan koiraa ja peräkärryä. Palasin takaisin tapahtumapaikalle koiran kanssa ja aloitin peuran jäljestyksen. Peura löytyi koiran avustuksella noin 50 metrin päästä metsästä kuolleena. Osuma oli keuhkoissa siinä kohtaa peuran kylkeä, johon olin tähdännyt.
Hva 1600 ja valkohäntäpeura.

TOINEN

Jahtikaudella lumipeite saapui Etelä-Suomeen poikkeuksellisesti jo marraskuussa, helpottaen jahdissa onnistumista. Vuodenaikaan nähden paksu lumipeite aktivoi myös peurojen liikehdinnän ja ruokailun riistapellolle ja ruokintapaikoille. Lumen valaistessa maisemaa pystyi jahtiaikaa venyttämään myöhäisemmäksi. Tornissa iltapassissa istuessani leijaili taivaalta isoja lumihiutaleita. Pienestä paikallisesta lumisateesta huolimatta näkyvyys oli yllättävän hyvä.

Noin kello kuusi illalla saapui ruokintapaikalle naaraspeura vasan kanssa. Peurat ruokailivat rinnatusten, joten oli odoteltava vasan sijoittumista siten, ettei riistalaukauksesta olisi vaaraa emälle. Odottavan aika oli pitkä. Onneksi oli hyvää aikaa hakea ampuma-asento rauhassa, turhia ääniä päästelemättä. Yht`äkkiä metsästä hyppäsi riistapeltoon peurapukki säikäyttäen vasan emon vierestä metsän ja riistapellon reunaan. Tähtäsin vasan kylkeen ja puristin liipasimesta. Laukauksen kajahtaessa kaikki peurat katosivat riistapellolta metsään. En ollutkaan enää varma hyvästä osumasta.
Nopea tilanne ja hämärät olosuhteet saivat epävarmaksi.

Odottelin hetken tornissa ja pakkailin varovasti jahtivarusteet reppuun. Hetken päästä menin siihen kohtaan, jossa näin peuran vasan viimeisen kerran. Paikka oli täynnä sorkkariistan jälkiä, mutta verijälkiä en heti löytänyt. Muutaman metrin päästä riistapellosta metsään päästyäni huomasin veripisaran. Jätin verijäljen kohdalle merkiksi oranssin jahtipiponi ja lähdin hakemaan koiran mukaan jäljestykseen. Koirani lähti välittömästi pipon kohdalta vetämään kohti metsän siimestä. Peuran vasa löytyi tällä kertaa noin 40 metrin päästä lumihangesta kuolleena. Osuma oli vasemman kyljen puolelta sisään keuhkoihin. Luodin ulostulojälki oli raskaalla luodilla pieni.
Toinen
VÄÄRIN MARKKINOITU

Siirrytään hetkeksi kuluneesta jahtikaudesta noin 60 vuotta taaksepäin ja käydään hivenen läpi Husqvarnan 1600-mallien vastaanottoa sen aikaisilla asemarkkinoilla. Suomessa Oy K. Hjorth Ab mainosti Husqvarnaa 60-luvulla asetehtaan sukupolvien aikaisella osaamisella ja kokemuksella, sekä uuden 1606-mallin keveydellä. Yhdysvalloissa Husqvarnaa mainostettiin pääasiassa parannettuna tai edistyneenä Mauserina.

Husqvarnan mainostaminen parannettuna ja kestävämpänä Mauserina verrattuna muihin Mausereihin oli Yhdysvaltalaisen Tradewinds Inc:n markkinointia. Tradewinds Inc. toi maahan Husqvarnan kivääreitä ja lukkopiippuja. Lukkopiippuihin asiakas sai itse valita tai teetättää mieleisensä tukin. Kyseinen yritys toimi Husqvarnan maahantuojana Yhdysvalloissa 50- ja 60-luvulla ja hoiti Yhdysvalloissa Husqvarnan markkinoinnin.
60-luvun asekirjallisuutta ja -mainontaa
Tradewindsin Husqvarna-mainokset parannetusta Mauserista saivat silloiset asetoimittajat vertailemaan väitettyjä parannuksia Mauser m/98:n ja Husqvarnan uuden oman mallin kesken. Muun muassa 60-luvulla Bolt Action Rifles kirjan kirjoittaja Frank de Haas kommentoi kirjassaan väitettyjä parannuksia. Haas oli sitä mieltä, että pulttilukkoisista Mausereista m/98 oli paras. Haas ei halunnut verrata väitettyjä parannuksia Mauserin m/98 malliin, vaan halusi pikemminkin vertailla väitettyjä parannuksia Husqvarnan aiempiin kivääreihin, jotka perustuivat Mauserin m/94:ään ja m/96:een. Haas kritisoi mm. lukonpidätintä ja olisi toivonut lukonpidättimen olevan hivenen raskaammin valmistettu vrt. nykyinen pieni nasta. Jälleenlataajia ajatellen Haas kirjoitti lukon päädyssä olevasta ainoasta kaasureiästä ja olisi toivonut lukkokehykseen reiät purkaantuville kaasuille mahdollisen aserikon sattuessa.

Vääränlaisen markkinoinnin takia uudesta Husqvarnasta alettiin etsiä huononnuksia verrattuna aiempiin FN m/98 malleihin. Kaupallisesti parempi markkinointikeino olisi ollut mainostaa Husqvarnan uusia kivääreitä pelkästään kevennettyinä ja metsästyksellisesti parempina Mausereina. Tuolloin kuitenkin tehtiin metsästyksellisiä parannuksia Husqvarnan uusiin kivääreihin verrattuna aiemman mallin Husqvarna kivääreihin. Myös uusien kiväärien teräsmateriaalia ja sen lämpökäsittelyä valmistusprosessin yhteydessä kehuttiin hyväksi. Husqvarnan tehtaalla kiväärit koestettiin korkeapainepatruunoilla 30 % ylipaineella ennen lopputarkastusta ja koeammuntaa. Ruotsalaisten teräsmateriaali kelpasi myös suomalaisen aseteollisuuden valmistusmateriaaliksi.

LOPUKSI

Jahtikauden jälkeen on hyvä pohtia käytännön kokemuksia rakennusprojektistani. Olen samaa mieltä Frank De Haasin kanssa siitä, että lukonpidättimen koko on liian pieni ja käytössä lukonpidättimen nasta on epävarma toiminnaltaan. Pitkästä lukon rungosta johtuen lukon pitkä latausliike on hitaampaa tehdä kuin lyhyempilukkoisissa metsästyskivääreissä. Aiemmin radalla tehty havainto huonosta laukaisusta ei siltikään häirinnyt jahtitilanteissa. Sorkkariista on kuitenkin tähdättynä kooltaan suurempi kuin puolen moa:n kokoinen ampumatauluneliö. Muutenkaan sykettä nostattavissa jahtitilanteissa laukaisuun ei keskity välttämättä samalla tavalla kuin ampumaradalla.

Swarovskin tähtäinkiikari oli sorkkariistajahdissa valovoimaltaan kohtuullisen riittävä. Yhtenä lumisena iltana oli taivas sen verran musta, ettei tähtäinristikko ollut selkeä supikoiraa tähdätessä. Matkaa supikoiraan oli noin 80 metriä ja ammuin siitä ohi. Vastaavanlaisessa tilanteessa ammuin kuitenkin rusakon, johon oli helpompi tähdätä, kuin maassa ruokailevaan supikoiraan. Rusakon kellistin Barnesin 7,8 g:n ttsx kupariluodilla.

Hva ja rusakko
Mikäli Swarovskin tähtäinkiikarissa olisi säädettävä valopiste värillä, saattaisi tähtäin toimia hämärässä myös pienriistanpyynnissä ja pidemmille matkoille sorkkariistalle. Joka tapauksessa kevyt tähtäin riittävällä suurennoksella oli peurajahtiin hyvä valinta. Talleyn kevyet alumiinijalustat ja kevyt tähtäinkiikari kiväärissä kevensivät kivääriä mukavasti verrattuna normaaliin kivääripakettiin. Kevyen painonsa johdosta kivääri oli usein mukana myös hiivintämetsästyksessä ja koiran kanssa metsällä liikkuessa.

Loppupäätelmiä tehdessä täytyy myöntää, että jotkin kiväärin alkuperäiset tekniset ratkaisut saisivat olla paremmin toteutettuja. Esimerkiksi mainitsemani lukonpidättimen nasta. Ruotsissa asesepät ovat korvanneet alkuperäisen nastan Mauser-98 tyyppisellä isommalla lukonpidättimellä. Vanhoja kivääreitä tuunattaessa tulee hyväksyä jotkin vanhentuneet tekniset ratkaisut tai sitten pitää olla sen verran paksu lompakko, että pystyy korjaamaan vanhentuneet ratkaisut uusilla. Joka tapauksessa vanhojen metsästysaseiden tuunaaminen on mielekästä ja onnistuessaan saa jahtiin tarkkakäyntisen työvälineen, jolla on helppo ampua. Tämä kivääri tulee kulkemaan mukanani jahtireissuillani jatkossakin.

Teksti ja kuvat PO

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Aseen tukin öljyäminen

Puu on edelleen ykkönen metsästysaseissa. Suurin osa suomalaisista metsästysaseista on puutukkisia. Hyvin hoidettuna asetukit ovat kestäviä ja pitkäikäisiä. Puu metsästysaseen materiaalina on säilyttänyt asemansa satoja vuosia. Tukin muoto ja muunneltavuus on kuitenkin parantunut alkuajoista.

Asetehtaat käsittelevät aseidensa tukit pintapuolisesti ennen tuotteen lähettämistä kuluttajjille. Tehtaan tekemä tukin pintakäsittely tarvitsee mielestäni kuitenkin uusintakäsittelyn jo muutaman vuoden kuluttua aseen ostosta. Mielellään jo heti uutena. Ostaessani käytetyn metsästysaseen olen pääsääntöisesti aina tehnyt tukille uuden öljykäsittelyn. Ennen öljykäsittelyä olen kuitenkin korjannut tai korjauttanut mahdollisuuksien mukaan aseen tukkiin aikojen saatossa tulleet kolhut ja halkeamat.

Asetukin pintakäsittelyyn löytyy markkinoilta monenlaisia puuöljyjä ja öljyjä, joista ei oikein tiedä mitä ne sisältävät. Myös työskentelytapoja on monenlaisia. Käyn läpi käyttämiäni tukkiöljyjä ja kerron kokemuksistani öljyjen käytöstä ja niiden ominaisuuksista, sekä toimivuudesta vuosien varrelta.

Heti aluksi täytyy todeta, ettei mikään öljykäsittely ole hyvän näköinen tukin pinnassa, ellei pohjatöitä tehdä kunnolla. Ensin tukista poistetaan vanha lakka- tai öljypinta esim Nitromorsella tai jollain muulla maalinpoistoaineella. TM Rakennusmaailman numerossa 08/2016 maalinpoistoainetestissä menestyivät parhaiten LIBERON Stripper ja Nitromors.

Pohjatyöt
Maalinpoistoaineen ja likaisen vanhan pinnan poiston ja pesun jälkeen annetaan tukin kuivua. Ennen hiontatyötä voi tukin pinnasta yrittää nostaa vanhat kolhut ja painaumat esim. märällä kuumalla rätillä ja kuumalla silitysraudalla. Painaumien nostamisen jälkeen tukin vanhat karhennukset avataan tarpeen, ja taitojen mukaan ja suojataan esimerkiksi maalarinteipillä. Karhennusten suojaamisen jälkeen voidaan aloittaa tukin hiominen. Hiomisessa kannattaa käyttää hiontatyynyä ja eri raekokoisia hiomapapereita karkeammasta hienompaan. Hiontapölyt on syytä puhdistaa hiottavalta pinnalta huolellisesti.

Mikäli haluaa tummentaa vaaleaa tukkia tulee tummentaminen esim. petsillä tehdä ennen tukin öljyämistä. Jotkin tukkiöljyt tummentavat myös puun väriä.  Joillain tukkiöljyvalmistajilla on myös omat pohjustusaineet ennen varsinaista tukin öljyämistä. Pohjustusaineella täytetään tukin huokoset. Pohjatöiden jälkeen alkaa tukin öljyäminen. Jokaisen öljylevityksen jälkeen annetaan öljyn kuivua valmistajan ohjeiden mukaisesti. Kun tukin pinta on kuivunut, hiotaan tukin pintaan nousseet karheudet teräsvillalla (000 tai 0000). Hiontapölyt tulee jälleen poistaa huolellisesti ennen uuden öljypinnan levittämistä. Useiden öljykerrosten jälkeen voidaan tukin pintaan levittää vielä lisäsuojaksi vahakerros.

Blogi-sivuni taustakuvan kolme kivääriä on kaikki käsitelty eri tukkiöljyillä. Vasemmalla oleva Schultz & Larsenin kivääri on käsitelty tehtaalla tehtaan omalla tukkiöljyllä, keskimmäinen Sako 85 kivääri on käsitelty Napierin tukkiöljyllä ja vahattu Promaakarin tukkivahalla ja oikean puoleinen Husqvarnan kivääri on käsitelty Birchwood Caseyn Truoililla. Alla luettelen käyttämiäni asetukkiöljyjä niiden hyvine ja huonoine puolineen.

BIRCHWOOD CASEY Truoil

Birchwood Caseyn tuotteet
Birchwood Caseyn tuotteita käyttäessäni olen samalla kertaa käyttänyt tuoteperheen kaikkia tukin hoitotuotteita. Ensin olen tehnyt tukin pohjatyöt ja aloittanut Sealer & Fillerilla, jolla olen täyttänyt tukin huokoset ja antanut aineen kuivua ja kovettua valmistajan ohjeiden mukaisesti. Aineen kuivumisen jälkeen olen hionnut ylijäämät teräsvillalla. Täyttöaineen jälkeen alkaa tukin öljyäminen.

Truoil on työläs ja vaatii tekijältään tarkkuutta, mikäli haluaa tukin öljyämisen onnistuvan ja näyttävän hyvältä. Truoilia tulee laittaa pintaan hyvin vähän (pieni tippa) kerrallaan. Olen käyttänyt öljyämisessä etusormeani. Truoil on muihin tukkiöljyihin verrattuna lakkamainen ja myös jälki aseen tukissa muistuttaa lakkapintaa. Pinnan saa kyllä halutessaan hiottua esimerkiksi teräsvillalla himmeämmäksi.

Truoilin lakkamainen pinta
Jokaisen öljyn levityskerran jälkeen olen antanut tukin kuivua valmistajan ohjeista poiketen hivenen kauemmin. Öljyämisen jälkeen tukin pintaan nousseet puun karheudet (tikut) olen hionnut teräsvillalla pois. Hiontapölyt tulee poistaa huolellisesti esimerkiksi imurilla, joka on varustettu harjasuuosalla. Imuroinnin jälkeen puhdistus vielä kangasliinalla. Huolettomalla tai liian runsaalla öljymäärällä käsiteltynä saa helposti aikaiseksi valumia tukin pintaan. Valumat lisäävät työnmäärää. Valumat tulee hioa pois ja käsitellä uudelleen öljyllä. Tukkien karhennukset käsittelen hammasharjalla. Laitan hivenen öljyä hammasharjaan ja sivelen harjalla tukin karhennusosat. Karhennuksiin en laita tukkiöljyä kuin muutaman kerran, ettei karhennukset täyty liiaksi tukkiöljystä.

Useiden öljykerrosten ja päivien kuivumisen jälkeen voi tukin käsitellä Stock Sheen & Conditioner aineella ja lopuksi vielä vahata Gun Stock Waxilla. Tarkemmat ohjeet löytyvät valmistajan sivulta;
https://www.birchwoodcasey.com/

Myynti: Juhani Sinisalo Oy
Syrjäläntie 24
01840 Klaukkala
09-8797452
http://www.juhanisinisalo.fi/FI/Aineet

Plussat; Truoil on kestävä ja jättää tukin pinnalle hyvän näköisen lakkamaisen pinnan.
Miinukset; Työläs ja litrahinta


RUSTINS Danish Oil

Rustins Danish Oil
Danish Oil on kiinanpuuöljyn ja erikoisöljyjen sekoitus. Öljy on tarkoitettu puupintojen käsittelyyn, eli sitä ei ole suunniteltu pelkästään asetukeissa käytettäväksi. Öljyä on helppo käyttää ja se on riittoisaa. Danish Oilia saa eri kokoluokan purkeissa. Pohjatöiden jälkeen olen levittänyt Danish Oilia tukin pintaan kangaspaloilla. Jokaisen öljyn levityskerran ja öljyn kuivumisen jälkeen olen hionnut tukin pintaan nousseet karheudet pois teräsvillalla. Hionnan jälkeen huolellinen hiontapölyn poistaminen.

Rustins Danish Oililla käsitelty tukki
Tämä öljy kuivuu tukin pintaan alkuvaiheessa Truoilia nopeammin, varsinkin jos ei ole käyttänyt tukin pinnalla pohjustusaineita. Olen käyttänyt Danish Oilia heti tukin pohjatöiden jälkeen sellaisenaan, ilman mitään pohjustusaineita. Useiden öljykerrosten jälkeen olen lopuksi vahannut tukin vielä Promaakarin tukkivahalla tai Birchwood Caseyn Stock Waxilla. Danish Oil on helppokäyttöinen ja edullinen puuöljy, jota suosivat puutöiden kanssa enemmänkin työskentelevät.

Myynti:
Plektra Trading Oy Ab
Ruusankatu 8
00250 Helsinki
0103878500
http://plektratrading.fi/dano.html

Plussat: helppo käyttöinen, riittoisa, toimiva tuote ja litrahinta
Miinukset: -


NAPIER London Gunstock Finish Kit

Napier
Tämän tuotteen tukkiöljy vaikuttaa ominaisuuksiltaan lähes samalta aineelta kuin Rustins Danish Oil. Molemmat tuotteet tulevatkin Iso-Britanniasta. Ainakin aineen levittäminen, kuivuminen ja aineen koostumus tukin pinnalla muistuttavat Danish Oilia. Mikäli käyttäjä haluaa tukkiöljyn pysyvän tukissa pidempään ja säilyvän hyvän näköisenä, vaatii se useamman kerroksen öljyä.

Tuotepakkaus sisältää: puisen säilytyslaatikon, 150 ml tukkiöljyä, 10 ml hankausöljyä, 10 ml puuhuokosten täyteainetta, levitysliinoja, hiomapaperia ja loppukiillotuskankaan. Suomenkieliset käyttöohjeet.

Tätä kirjoittaessani Napierilla ei ole enää Suomessa maahantuojaa.

Plussat; suomenkieliset ohjeet ja toimiva tuote.
Miinuksena; litrahinta

TYÖN TEETTÄMINEN

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä itse. Mikäli sinulla ei ole työskentelytiloja tai aikaa tukin korjaamiseen ja öljyämiseen, niin tukin voi viedä alan ammattilaiselle. Alla muutama tekijä Uudenmaan alueelta, joita olen  käyttänyt metsästysaseiden tukkien korjaamisessa.

Asetukkien öljyämiset, korjaukset ja petaukset.
Promaakari Kari Kock http://www.promaakari.fi/
Mechelininkatu 6 A 14
00100 Helsinki
0400-754634

Asetukkien korjaukset, petaukset, sekä uusien asetukkien valmistaminen ja sovittaminen.
Asepuuseppä Asko Valonen
Alhonkuja 4, 05400 Jokela
(050-5855054)

Teksti ja kuvat PO



keskiviikko 7. joulukuuta 2016

SAKO A7

Historiaa

Tikka-kivääreiden historia sai alkunsa 1920-luvulla silloisen Tikkakosken Rauta- ja Puuteollisuus Oy:n aloittaessa aseiden osien valmistuksen. Tarkkuuspiippuja ja sotilasaseita alettiin markkinoida 30-luvulla. Vuonna 1935 tehtaan nimeksi tuli Oy Tikkakoski Ab. Sotien jälkeen Tikkakoskella ryhdyttiin valmistamaan siviilien tarpeisiin metsästysaseita. Ensimmäisenä tuotantoon tuli yksipiippuinen haulikko Tikka H45. Rinnakkaispiippuisen haulikon mallimerkinnäksi tuli M49. Tikkakoskella tehtaan metsästysaseiden tuotanto oli tehokkainta 60-luvulta 80-luvun alkuun, jolloin valmistettiin pääasiassa metsästyskivääreitä ja haulikkorihloja. Kivääreistä ovat tunnetuimpia mallit 55 ja 65. Tikkakosken tehdas liitettiin vuonna 1983 Sako Osakeyhtiöön. Asetehtaan toiminta loppui Tikkakoskella vuonna 1987. Siitä lähtien Tikan kiväärit on valmistettu Riihimäellä Sakon tehtaalla.

Sako (Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Oy) tehtaan perustamisvuosi on 1921. Sako-tehtaan historia löytyy tästä linkistä; http://www.sako.fi/sako-history

Sotien jälkeen Sakon tehtaalla muokattiin mm. sotilaskivääreistä metsästyskivääreitä. Sakon ensimmäinen sarjatuotannon metsästyskivääri pienriistan metsästykseen oli malli L-46. Keskikoon metsästyskivääri oli malli L-57. Sakon alkutuotannon suurriistakiväärit varustettiin 1950-luvulla Belgialaisen FN-tehtaan Mauser/98 lukoilla. Sako ryhtyi kuitenkin valmistamaan suurriistakivääreihin omia Mauser-tyyppisiä kaksiolkaisia lukkoja. Ensimmäinen suurriistakivääri omalla lukkomallilla oli L61R Finnbear. Vuonna 1996 Sako julkisti uuden metsästyskiväärin, jonka mallimerkinnäksi tuli 75. Uuden metsästyskiväärin lukossa oli nykyiset kolme sulkuolkaa.
Sako A7 .308 win ja Burris FourX 3-12x56
Sako 85 tuli markkinoille vuonna 2006. Ei mennyt kovinkaan kauan kunnes markkinoille ilmestyi Sako A7.Sako julkisti virallisesti uuden kiväärin Yhdysvalloissa alkuvuodesta 2008. Kivääriin on koottu patentteja Tikasta ja Sakosta. Sako kehitti A7-mallin Yhdysvaltojen markkinoita varten yhdessä Beretta Usan kanssa. Kivääriä myytiin ja markkinoitiin ensimmäisenä rapakon takana ja jonkin ajan kuluttua kivääri saatiin myös kotimaan markkinoille.

Nyt esittelyssä oleva Sako A7 kivääri tuli minulle kaverilta huoltoon ja tähtäinkiikarin uudelleen kiinnittämistä varten. Käyn Sako A7:n kivääriesittelyn pintapuolisesti läpi lyhyen hypistelyajan johdosta. Tämä kivääri on mustattu malli. Kivääriä saa myös rosterina ja kahdella lukkokoolla (S ja M).

Kiväärin rakenne

Kivääriä tarkastellessa otin verrokiksi omistamani Sako 85 Hunterin, samalla s-lukkokoolla ja .308 win kaliiperilla. Lukkokehykset ovat hyvin samannäköiset ja luonnollisesti samankokoiset. Lukkokehysten eron huomaa tähtäinkiikarin erilaisista kiinnityspinnoista. Lukonpidätin, varmistin ja lukon vapautinnasta näyttävät identtisiltä. Erot löytyvät kivääreiden lukoista.

Lukonpäät Sako A7 ja Sako 85

Sako 85:n lukko toimii mekaanisesti kontrolloitua syöttöä mukaillen. Sako A7:n lukko toimii samoin kuin Tikka T3:ssa eli pushfeedillä. Hylsy poistuu patruunapesästä samalla tavalla kuin Tikka T3:ssa. Hylsynvetimen kynsi tarttuu hylsyn kantaan ja jousikuormitteinen tappi heittää hylsyn ulos.

Molemmissa lukoissa on lukon päässä kolme sulkuolkaa. Lukon peräkappaleiden materiaalit eroavat toisistaan. Sako 85:n peräkappale on kokonaan terästä. Sako A7:n peräkappale on asemainonnan mukaan päällystetty polymeerillä. Sako A7:n lukon paksuus on 17,49 mm ja 85:n 16,00 mm. Molempien lukkojen avauskulma on 70 astetta. Sako A7:n lukko valmistetaan samalla tavalla kuin Tikka T3:n lukko. Sako 85:n lukko on valmistettu yhdestä kappaleesta.

Sako A7:n laukaisuvastus on säädettävissä. Laukaustuntuma oli tässä kiväärissä hyvä. Varmistin on kaksitoiminen. Lukon saa avattua aseen ollessa varmistettuna lukon vapautinnastaa painamalla.

Laukaisukoneisto
Lukkokehyksen tähtäinkiikarin jalustaratkaisu on tehty Pohjois-Amerikan markkinoita varten. Tästä mallista puuttuu Sakon perinteisesti käyttämä jalustojen kiinnitystapa. Tähtäinkiikarin asentaminen oli tähän kiväärin tehty alumiinisilla Weaver-jalustoilla. Myös muita kiinnitystapoja on mahdollista käyttää, joten tähtäinkiikarille löytyy eri kiinnitysvaihtoehtoja.

Weaver-jalustat

Lipas

Sako A7:n lipas on yksirivinen ja se on valmistettu ruiskupuristetusta muoviseoksesta. Lipasratkaisu Sako A7:ssä on lähempänä Tikkaa kuin Sako 85:n kaksirivinen lipas. Polymeerilippaan ainesosat ovat 50% nylonia ja 50% lasikuitua. Lippaan kiinnitysratkaisu on samanlainen kuin 85:ssä. Lipasta on painettava pohjasta ja samanaikaisesti vapautinsalvasta ennen kuin lipas irtoaa. Kyseinen kiinnitysratkaisu on hyvä ja estää tehokkaasti lippaan tahattoman irtoamisen.

Sako A7:n lippaan voi täyttää samalla tavoin päältä kuin muissakin Sakon kivääreissä. Lipasta ei siis tarvitse irrottaa aseesta lippaan täyttämistä varten. Yksirivisen lippaan syöttötapa on luotettava. Lipastamista tai patruunoiden syöttämistä lippaaseen ohjaa metalliset ohjainlevyt lippaan päällä.

Sako 85 ja Sako A7 lippaat ja lukot

Piippu

Vapaasti värähtelevä, kylmätakomalla valmistettu ja mustattu piippu on tässä kiväärissä 51 cm pitkä, 11 tuuman rihlannousulla ja neljällä oikeakätisellä rihlalla. Piipun päässä on vaimenninta varten 14x1 kierteet. Piippu on lyhyt ja se tekee kivääristä kompaktin, tasapainon siitä kuitenkaan kärsimättä. Asepaketin mukana tuli Ase Utran SL-5 vaimennin.

Tukki

Musta synteettinen tukki on valmistettu polymeerista Sakon omalla Soft Touch otepinnalla. Tukin sisältä löytyy rekyylivastimen vastinpinta. Tukissa on karhennukset pistoolikahvassa ja tukin etuosassa. Tukin perälinja on klassisen suora amerikkalaisen mieltymyksen mukaisesti. Tukissa on myös poskituki ilman harjakorkeutta. Vetopituus liipasimesta tukin perään on tässä kiväärissä 35,5 cm. Tukissa on rekyyliä hyvin vaimentava perälevy. Pistoolikahvan päädyssä on muovinen A7-logo. Kiväärin tukissa on äänekkäät hihnalenkit (”riistakarkottimet”), jotka helisevät asehihnan kanssa äänekkäästi vasten aseen ontolta kuulostavaa tukkia. Kyseiset hihnalenkit kannattaa poistaa pidikkeistä tai teipata äänien vähentämiseksi.

Sako A7 tukki 

Lopuksi

Suomessa Sako A7:n ongelmana on ollut, ettei kaikki asekauppiaat asepaketteja myydessään ole osanneet neuvoa tai kiinnittää asiakkaalleen tähtäinkiikareiden jalustoja oikeaoppisesti lukkokehykseen, eli liimaamalla. Aseen ostaja on ollut sitten ihmeissään tähtäinkiikarin kiinnityksen pettäessä. Varsinkin jos asiakkaalla on aiempaa kokemusta vain Sakon vanhemmista metsästyskivääreistä.

Tässä kiväärissä tapahtui juurikin kertomallani tavalla. Asemyyjä ei ollut osannut kiinnittää kaverilleni tähtäinkiikaria Sakon ohjeistamalla tavalla. Alumiinijalustan ruuvi katkesi kesken ampumaharjoittelun. Asepaketissa mukana tulleet alumiiniset kaksiosaiset Weaver-kiinnityspalat liimasin Sakolta saaduilla uusilla ruuveilla kiinni lukkokehykseen.

Kiväärillä en kokeillut aseen käyntiä. Tähtäinkiikarin jalustojen uudelleen asennuksen jälkeen kohdistin kiväärin pelkästään mukana tulleilla 11,7 gramman Sakon Superhammerhead- metsästyspatruunoilla. Kohdistussarjat osoittivat aseen piipun käyvän ko. tehdaspatruunoilla erinomaisesti. Uskoisin kuitenkin, että kiväärille löytyy melko varmasti myös muita hyvin käyviä metsästyspatruunoita.

Hihnalenkki ja pidike
Esittelyn kivääristä en hihnalenkkejä lukuunottamatta löydä moitteen sanaa. Kiväärin tukki on allekirjoittaneelle liian lyhyt. Tukin lyhyys on kuitenkin tarvittaessa korjattavissa. Tähtäinkiikarin jalustan kiinnitysratkaisu aiheuttaa ainakin vanhemmissa metsästäjissä nurinaa. Kiikaritähtäimen jalustat on kuitenkin syytä liimata ongelmien välttämiseksi.

Ennen jalustojen liimausta hioin kevyesti kiinnityspinnat ja puhdistin asetonilla. Liimattavien pintojen pitää olla puhtaita, kuivia ja rasvattomia. Puhdistamisen jälkeen liimasin jalustat Aralditen (sininen) epoksiliimalla. Liimassa on hyvä kahden tunnin työskentelyaika. Ylimääräiset liimapurskeet on syytä poistaa metallipinnoilta. Ylimääräiset liimat on muistettava poistaa myös lukkokehyksen sisäpuolelta kiinnitysreikien kohdalta. Jalustat saa uudelleen irti esimerkiksi kuumailmapuhaltimella. Liima kestää lämpötiloja -50...+60 astetta.

Kiväärin käsiteltävyys, ampuminen ja tekniset toteutukset olivat mieluisia. Vaikka olenkin metsästyskivääreissä puun ja teräksen ystävä, niin tämä kivääri sai aikaan lieviä omistamisen haluja.

Tästä myyjän sivuille; Sako A7 .308 win


Teksti ja kuvat PO


Lähteet; Vanhat aseet 1 kirja, Timo Hyytinen (Tikan historiaosuus)
              Sako Oy





maanantai 21. marraskuuta 2016

KIRJAESITTELYSSÄ The Drilling

The Drilling kirjassa käsitellään drillinkien historiaa, käyttöä ja tekniikkaa. Kirjan on kirjoittanut Norbert Klups ja se on julkaistu kustantajan A Sciffer Bookin toimesta vuonna 2007. Kirjan alkuperäisversio on saksankielinen; Der Drilling, Geschichte, Einsatz und Technik einer jagdlichen Universalwaffe.

The Drilling kirja
Kirja on kuvitettu mustavalko- ja värivalokuvilla. Valokuvien käytössä ei ole säästelty. Valokuvia on otettu mm. eri tehtaiden malleista, optiikan kiinnitysratkaisuista ja aseiden teknisistä toteutuksista.


Kirjan kuvitusta.

Sivuja on yhteensä 230. Kirjassa neuvotaan mm. käytetyn aseen tarkastamisesta ostohetkellä, aseen huoltamisesta, tukin sovittamisesta, patruunavalinnoista ja kohdistamisesta. The Drilling on mielestäni monipuolinen ja hyvin kuvitettu kirja yhdistelmäaseista.

ISBN: 978-0-7643-2749-0

Tästä kirjan tilaaminen: The Drilling Gun

Teksti ja kuvat; PO