Sivut

torstai 7. syyskuuta 2017

BOYDS AT-ONE kivääritukki - isälle ja pojalle osa 1/2.

Omistamaani Sako L-461 .222 Rem kivääriin piti tehdä muutoksia johtuen poikani lisääntyvästä ampumaharrastuksesta. Kasvavassa iässä nuoren miehen keho muuttuu ja kiväärin mitat saattavat olla liian suuria tai jäädä myöhemmässä kasvuvaiheessa liian pieniksi. Saman kiväärin tulisi sopia myös isälle. Tuli tarve hankkia kivääriin säädettävä tukki. Samalla päätin tehdä kivääriin muitakin muutoksia. Edessä oli siis uusi kiväärin rakennusprojekti mahdollisimman pienin kustannuksin.

Sako L-461 .222 Rem.
BOYDS AT-ONE

Norjalaiset kivääritukkivalmistajat KKC ja GRS tulivat Suomeen ampuma-aseiden tarvikemarkkinoille noin seitsemän vuotta sitten uudenlaisilla säädettävillä tehdasvalmisteisilla laminaattitukeilla. Nyt myös yhdysvaltalaiset ovat aloittaneet vastaavanlaisen tukin valmistamisen norjalaisia hivenen edullisemmin.

Boyds AT-ONE (klikkaa kuva isommaksi)
BOYDS Hardwood Gunstocks perheyritys sijaitsee South Dakotassa Mitchell nimisellä paikkakunnalla, jonka asukasluku on reilut 15000. Yrityksellä on 1200 tukkimallia 255:lle eri asemerkille.

Asiakas voi valita tehtaan tarjonnasta mieleisen tukin tehtaan nettisivuilla. Ensin täytyy etsiä sivun valikosta oman kiväärin malli ja siihen sopivat tukkivaihtoehdot. Mieleisen tukin löydyttyä voi valita tukin värin ja muita tarvittavia lisäominaisuuksia. Yritys ei kuitenkaan toimita Suomeen yli 100 dollarin hintaisia tukkeja. Yli 100 dollarin hintaisia Boydsin kivääritukkeja kuten AT-ONE-tukkeja voi kuitenkin tilata Suomessa Eräliike Riistamaasta. AT-ONE kivääritukit esiteltiin suurelle yleisölle ensimmäisen kerran tänä vuonna SHOT Shown asemessuilla Yhdysvalloissa.

TUKIN RAKENNE

Tukki toimitetaan ruskeassa pahvilaatikossa, jonka mukana on nelisivuinen käyttöohje ja erillinen ohje mahdolliselle reklamaatiolle. Tilaamani tukki on väriltään ruskea (Nutmeg). Tukin kokonaismitta on lyhyimmillään 76 cm. Tukin paino on 1,37 kg. Tukin perässä on kaksi painettavaa nastaa. Toisesta nastasta saa säädettyä tukin vetopituutta ja toisesta tukin harjakorkeutta. Tukin vetopituus on 32-36,5 cm:n välillä. Säädettävään peräpalaan on kiinnitetty ohjausta ja lukitusta varten kolme terästappia. Keskimmäinen tappi on kierteellinen, joka vaikuttaa peräpalan lukitsemiseen. Kaksi reunimmaista sileää terästappia tukevoittaa kiinnitystä ja ohjaa peräpalaa. Painettava vapautinnasta on ainakin alkuvaiheessa jäykkä.

Boyds AT-ONE (Nutmeg) tukin säädöt
Harjakorkeuden korotuspalaa ohjaa kaksi terästappia, joista toinen on osittain kierteellinen. Harjakorkeutta saa säädettyä reilut 15 mm. Enempää ei kannata tukin harjaa nostaa, koska korotuspala ei ole muuten riittävän tukevasti kiinni tukissa. Myös painettava nasta saattaa sinkoutua irti tukista yhdessä nastan jousen kanssa. Tukin vetopituuden maksimipituus on 36,5 cm. Maksimipituudessa peräpalassa tuntuu klappia. Perä tukevoituu paremmin kun peräpalaa työntää sisäänpäin muutaman millin.

Hihnalenkki pikakiinnityksellä
Tukin mukana toimitettiin hihnalenkki pikakiinnityksellä. Pikakiinnityspaikat löytyvät perän molemmilta puolilta. Hihnalenkki on nopeasti vaihdettavissa jommalle kummalle puolelle tukkia. Tavallisia kiinteitä hihnalenkin pidikkeitä löytyy yksi tukin perästä ja kaksi tukin etuosasta.

Etutukin pidikkeet hihnalenkille tai pipodille.
Etutukin pidikkeisiin voi kiinnittää pipodin ja/tai hihnalenkin. Tukkiin saa tilattua myös lisävarusteena vaihdettavan target-kahvan ja target-etuosan.

Tukin perän alapuoli.
Boyds-tehtaan työnjälki on yllättävän hyvä. Koneistuksen jäljiltä tukin sivut ja kahva ovat tuntumaltaan teräviä. Ne saa paremman tuntuisiksi hiomalla pyöreämmäksi. Tukki on käsitelty tehtaalla suoja-aineella. Tukin piippukouru on riittävän avara ja kymmenen euron seteli kulkee piipun ja tukin välissä ilman takeltelua.

Riittävän avara piippukouru
Tukin ja kiväärin yhteensovittaminenkin meni yllättävän helposti, ilman sen suurempia sovitustöitä. Jossain vaiheessa tukkiin voisi tehdä vielä petauksen ja tarvittaessa öljykäsittelyn. Ehkä myös pistoolikahvaan on hiottava peukalolle miellyttävämpi otepinta.

Myöhemmin ilmestyvässä 2/2 osiossa käyn läpi kivääriin tehdyt muut muutostyöt. Käyn myös ampumaradalla testaamassa vaikuttiko uusi tukki kiväärin käyntiin. Lopuksi vielä projektin yhteenveto hintoineen.


Teksti ja kuvat; P.O.


perjantai 1. syyskuuta 2017

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 5/5

JAHDISSA

Ostin kiväärin vuonna 2012 huhtikuussa. Keväällä oli hyvää aikaa testailla kiväärin käyntiä eri latauksilla ja tehdaspatruunoilla. Kesällä aloitin kiväärillä hirvirataharjoittelun ja loppukesästä, elokuussa pääsin kokeilemaan kivääriä ensimmäisen kerran jahdissa.
Jahtikohteena oli tuolloin pienpedot. Olin ladannut kivääriäni varten .30-kaliiperin V-Max-luoteja. V-Maxin paino on 7,1 grammaa ja lähtönopeutta noin 1000 m/s. Osunta kyseisellä latauksella on erinomainen.
Pienpedot pyrin saamaan eräksi houkuttelemalla. Kyseisenä vuonna metsästyslainsäädäntö vielä salli elektronisen äänilaitteen käytön supikoiran pyynnissä. Olin hankkinut yhdysvaltalaisen, kauko-ohjattavan jäniksen. Asetin houkuttimen metsään, avonaiseen maaston kohtaan ja kiipesin viereiseen torniin noin 50 metrin päähän odottelemaan mahdollista saalistajaa. Painoin kaukosäätimen napista, jolloin jänis aloitti äänekkään hätähuudon ja paikoillaan heilumisen.
Olin odotellut noin kymmenen minuuttia, kun huomasin ison supikoiran ilmestyneen kuin tyhjästä, ja seisovan jäniksen vieressä ihmettelemässä rääkyvää jänistä. Kiväärin olin nostanut ampumavalmiiksi jo aiemmin, joten ei tarvinnut muuta kuin siirtää kivääriä ja Zeiss-tähtäinkiikarin 4-A ristikkoa hivenen oikealle kohti supikoiraa. Ristikko keskelle supikoiraa ja liipaisimesta puristus. V-Max-luodin maaliballistiikka on tehokasta, eikä eläimen etsintää tarvitse tehdä. Supikoira jäi niille sijoilleen.


Ammuttu supikoira ja elektroninen houkutin.
ENSIMMÄINEN PEURA

Lokakuun alussa vuonna 2014 olin kiivennyt jahtitorniin, josta oli näkymät kolmeen puituun viljapeltoon. Kahden pellon välissä oli pieni metsäsaareke. Tällä kertaa olin peura- ja hirvijahdissa. Kello lähenteli aamulla yhdeksää. Silmäkulmassani vilahti jotain ja käänsin katseeni oikealle, jolloin näin naaraspeuran kahden vasan kanssa siirtyvän metsäsaarekkeesta pellolle. Peurat liikkuivat pellolla rivakasti määrätietoisesti kohti vastapäätä olevaa metsää. Pelto oli kapea, joten oli toimittava nopeasti, ennen kuin tilanne olisi ohi ja peurat ehtisivät metsän suojaan.
Otin viimeisenä kulkevan vasan tähtäimeen ja puristin liipaisimesta. Laukaus lähti viistosti vasan oikean etulavan yläpuolelle. Peurat katosivat metsään. Yritin kiikaroida puitua peltoa, mutta en löytänyt vasaa pellolta. Kapusin alas tornista ja lähdin etsimään mahdollisia verijälkiä. Lähestyttyäni arvioimaani luodin osumapaikkaa, näin pellossa kohouman tai kumpareen. En saanut vielä tarpeeksi selvää, oliko kyseessä mahdollisesti ampumani peuran vasa. Vasta muutaman metrin päästä huomasin, että kumpare oli kuin olikin vasa. 30-06 Norma Oryx (11,7 g) luodin ulostulojälki oli vasan kaulan pistokuopan yläpuolella. Mittasin laseretäisyysmittarilla ampumaetäisyyden, joka oli 82,5 metriä. Peuran vasa kuoli välittömästi saatuaan osuman luodista.

Ensimmäinen peura
TOINEN

Kaalipellon käry kävi nenääni. Yöt olivat jo pakkasen puolella. Pakkanen sai aikaan kaalien hajun leviämisen ympäristöön. Haju houkutteli luonnollisesti kaalipeltoon lähimetsistä ruokailijoita. Tällä kertaa olin väijymässä korkealla jahtitornissa iltapäivästä alkaen odotellen ruokailijoita kaalipeltoon saapuvaksi. Kello neljän aikaan metsänreunaan tuli naaraspeura varovasti pellon suuntaan pää pystyssä haistellen. Peura pysähtyi paikoilleen vähän pidemmäksi aikaa. Katselin kaalipellon suuntaan ja etsin mahdollisia häiriötekijöitä pellolta, mutta muita ruokailijoita tai ihmisiä en pellolla havainnut. Aikansa haisteltuaan ja kuulosteltuaan kookas naaraspeura lähestyi kohti kaalipeltoa ja samalla myös arkuus selvisi. Mukana perässä köpötteli vasa.
Naaraspeura iski ahnaasti kaalien kimppuun, vasan touhutessaan omiaan. Kiikaroin peurojen ruokailua ja samalla odottelin hirviä saapuvaksi. Aika kului, eikä muita ruokailijoita peltoon enää ilmaantunut, joten päätin yrittää saada vasan kotiin vietäväksi. Etäisyyttä vasaan oli reilut 80 metriä. Vasa liikkui emänsä lähettyvillä, kuitenkin sen verran emästä etäällä, ettei ollut vaaraa osua vahingossa emään. Kun olin saanut ampuma-asennon mukavaksi ja tähtäinkiikarin ristikon suunnattua vasan kylkeen, puristin liipaisimesta. Laukauksen kajahtaessa naaraspeura juoksi metsänreunaan ja vasa katosi kaalipellon kasvillisuuden sekaan. 
Laskeuduin alas tornista, jolloin naaraspeura huomattuaan metsästäjän pakeni metsään. Vasan luokse suunnatessani näin vasan yrittävän nousta pystyyn. Ammuin välittömästi vasaa etulapaan. Vasa putosi saviseen kaalipeltoon, eikä enää liikkunut. Paikalle päästyäni huomasin ensimmäisen laukauksen osuneen vasan selkärankaan ja vasta toinen laukaus lopetti vasan maallisen elämän.

Kaalipellon vasa.
KOLMISARVI

Marraskuun alkupuolella istuin jälleen jahtitornissa, tällä kertaa riistapellon vieressä. Maanviljelijät olivat jo korjanneet satonsa ja kääntäneet peltonsa mullokselle, jonka johdosta sorkkariistan ruokailu tapahtuisi riistapellossa, naattimukuloita sorkillaan pellosta kaivaen.
Räntää tihkutti sulaan maahan. Olin jo tunnin verran istunut tornissa aamupassissa, kunnes huomasin nuoren peurapukin hyppäävän muutamalla loikalla metsästä riistapeltoon. Peuraa kiikaroidessani huomasin peuran sarvissa jotain normaalista poikkeavaa. Näytti kuin peuralla olisi kolme sarvipiikkiä kasvanut suoraan kallosta. Kaikki kolme tappisarvea näytti todellakin erillisiltä, kuin suoraan kallosta kasvaneena.
Tuuli alkoi pikkuhiljaa kääntyä selkäni taakse ja päätin ampua kyseisen epäkurantin peurayksilön tarkempia tutkimuksia varten. Tähtäinristikko etulavan taakse ja liipaisimesta puristus. Laukaus kajahti ja muutamalla loikalla peurapukki katosi metsään. Rauhoitin tilanteen ja pakkasin hiljaa varusteet reppuun ja lähdin hakemaan koiraa peuran jäljestämistä varten.
Takaisin koiran kanssa paikalle päästyäni aloitin peuran jäljestämisen. Verijäljet löytyivät pellon ja metsän välistä. Koira jäljille ja jäljestyshihna suoraksi. Jälkiä seuratessa aina silloin tällöin näkyi maassa keuhkoista purskahtanutta verta. Kuljin koiran kanssa noin 70 metrin matkan, kunnes peura löytyi kaatuneen puunrungon vierestä.
Jäljestys on päättynyt.
Norma Oryxin 30-06 (11,7 g) luoti oli lävistänyt peuran keuhkot ja tullut toiselta puolen ulos. Tutkin kuollutta peuraa ja sarvet näyttivät edelleenkin samanlaisilta kuin olin katselukiikareilla havainnut. Kolme tappisarvea suoraan kallosta.
Lähetin kuvan peuran päästä silloiselle Suomen Riistakeskuksen Laitilan toimintakeskuksen vetäjälle Ilkka Ala-Ajokselle, joka välitti kuvan Helsingin yliopiston eläinsairauksien dosentille. Asiantuntijoidenkin mielestä sarvet näyttivät normaalista poikkeavilta.
Kuvien lähettämisen jälkeen nyljin peuran pään ja totuus paljastui nahan alta. Toinen sarvista oli jakaantunut nahan alla. Sarvien kasvu oli poikkeavaa ja sarvet olivat erikoiset, mutta kyseessä ei ollut kuitenkaan eläintieteellinen ihme.


Kolmisarvi
NELJÄS

Vuonna 2015 olin lokakuun puolivälissä viljapellon vieressä odotellut hirviä jo monena iltana, tuloksetta. Olin kuitenkin kiinnittänyt huomion kyseisinä iltoina yksinäiseen naaraspeuraan. Naaraspeura kulki joka ilta samaan aikaan ja samaa reittiä. Tornista oli lyhyin ampumamatka 182 metriä peuran kulkureitille. Minulla oli hyvin aikaa etäisyyden mittaamiseen laseretäisyysmittarilla hirviä odotellessa. Päätin yrittää peuran kaatamista seuraavana iltana, mikäli hirvistä ei olisi mitään havaintoa.
Seuraavana iltana ennen hämärän tuloa oli suunnitelmat naaraspeuran elämänkaaren päättämiseksi valmiina. Hirvistä ei ollut mitään havaintoa muutamaan iltaan, joten peuran ampuminen ei pelästyttäisi alueella mahdollisesti olevia hirviä.
Peura ilmestyi pellolle lähes samaan aikaan kuin aiempina iltoina. Peuran kulkureittikin oli aiempien iltojen kaltainen. Laitoin pehmeän ampumatuen jahtitornin kaiteen päälle. Kiväärin nostin valmiiksi tuen päälle ja kiväärin perän tuin huolellisesti. Peuran siirtyessä etukäteen suunniteltua ampumakohtaa kohden, siirsin katselukiikarit sivuun ja valmistauduin riistalaukaukseen. Peuran ilmestyessä tähtäinristikkoon lähetin luodin matkaan.
Peura hyppäsi viljapeltoon ja katosi näkyvistä. Pakkasin tavarat ja taas, niin kuin aina aiemminkin, lähdin hakemaan koiraa peuran jäljestämistä varten. Koiran kanssa pelipaikalle päästyämme ryhdyimme jäljestämään peuraa siihen suuntaan, johon näin peuran viimeisen kerran suuntaavan. Tällä kertaa peura löytyi jo 30 metrin päästä. Puimattomasta pellosta ilman koiraa olisi löytäminen ollut vaikeaa. Varsinkin kun pellolla oli runsaasti eläinten kulkureittejä.
Ampumamatka ei ollut peuran kokoluokan eläimelle pitkä, mutta peuran asennon hahmottaminen ampumaetäisyyden kasvaessa on hankalaa. Varsinkin hämärässä. Peura oli ollut kuitenkin enemmän vinoittain kuin miltä se näytti tornista katsottuna. Luoti oli mennyt sisään etulavan takaa ja tullut toiselta puolelta ulos vatsan kautta. Osittainen suolisto-osuma tuoksahti selvästi peuraa pois pellolta vedettäessä.
Kaikki Schultz & Larsen kiväärillä ampumani peurat olen ampunut Norman Oryxin 11,7 gramman luodeilla. Kevyemmät luodit olisivat varmaan parempia peuran kokoluokalle, mutta mahdollisten hirvien takia olen pitäytynyt Norman raskaammissa luodeissa. Luotien käyttäytyminen ja jäämäpainot hirvissä ovat erinomaiset.
Peuroissa raskaat luodit eivät avaudu riittävän nopeasti, mutta jäljestävän koiran omistajana se ei ole ongelma. Jos ei ole heti mahdollisuutta jäljestävän koiran käyttöön, kannattaa käyttää lumettoman maan aikaan luoteja, jotka avautuvat nopeammin.

LOPUKSI

Palataan jahtiosion jälkeen takaisin kivääriin ja kiväärin ominaisuuksiin, niin jahdissa kuin ampumaradalla.
Mielestäni kiväärin ainoa negatiivinen asia ampumaradalla ja jahdissa on kiväärin yksirivinen lipas, jota ei voi täyttää päältä lippaan ollessa kiinni kiväärissä.Mainitsemani negatiivinen asia on kuitenkin kirjoittajan mielipide, eikä sillä ole loppujen lopuksi merkitystä metsästyksessä. Metsästäjät, jotka ovat tottuneet yksiriviseen lippaaseen pitävät asiaa normaalina, kuten esimerkiksi Tikka-kivääreiden omistajat. Yksirivisen teräslippaan etuna on kuitenkin syöttövarmuus.
Kivääri on toiminut moitteetta kaliipereissa 6,5x55 ja 30-06. Ostaessani kivääriin myöhemmin kolmannen piipun kaliiperissa 9,3x62, ilmeni kiväärissäni joillain patruunoilla syöttöongelmia. Toimitin kiväärin maahantuojalle, jossa valtuutettu aseseppä totesi vian olevan kiväärin tukissa, ei lippaassa. Aseseppä poisti hivenen tukki- ja petausmateriaalia, jolloin patruunan syöttö palautui normaaliksi myös paksummilla tylppäpäisillä patruunoilla.
Metsästystilanteessa olen saanut aikaiseksi yhden syöttöhäiriön aseen piipun ollessa jyrkästi suunnattuna ylöspäin. Ahtaassa jahtikopissa tein latausliikkeen liian hitaasti, jolloin patruuna putosi lukon etuosan ja lippaan päälle poikittain.
Kiväärin lukon pushfeed-toiminnolla varustettu patruunan syöttötapa mahdollistaa lataushäiriöt epänormaaleissa asennoissa ja mikäli latausliike tehdään huonosti. Kyseinen lukontoiminnan ominaisuus tulee tiedostaa kaikissa pushfeed-tyyppisissä metsästyskivääreissä.
Hyvän metsästyskiväärin yhtenä määritelmänä voisi pitää "valmislaatikosta" kivääriä. Siis kivääri, jonka ostaja voi heti tehtaan laatikon avattua ottaa mukaan jahtiin ilman erilaisia tuunaamisia. Kiväärini on tasapainoinen ammuttava, jonka laukaisuvastus on erinomainen. Liikkuvaan maaliin ja tuelta ampumisessa huomaa tukin hyvän ampumaergonomian ja sen, kuinka hyvin tukki ottaa vastaan rekyylin. Kiväärin tarkkuus riittää kaiken kokoiselle riistalle. Muoviallergisille voin todeta, että kaikki osat mitkä aseessa näyttää puulta ja teräkseltä, myös ovat sitä.
Laadukas materiaali ja työnjälki, sekä toimiva kivääri käyttäjän tarpeisiin kertoo tehtaan hyvästä ammattitaidosta ja laatupyrkimyksistä. Schultz & Larsen on mielestäni osoittautunut tehtaaksi, joka valmistaa laadukkaita vaihtopiippuisia metsästyskivääreitä kuluttajaystävälliseen hintaan. Maailmalla on toki muitakin laadukkaita ja kohtuuhintaisia metsästyskivääreitä, mutta ne ovat pääsääntöisesti kiinteäpiippuisia.

Teksti ja kuvat P.O.

Lähteet osioissa 1-3; Schultz & Larsen, Otterup Geværfabrik kirja, Schultz & Larsen tehtaan kotisivut ja Great Dane Rifles


keskiviikko 2. elokuuta 2017

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 4/5

RADALLA

Ampumaradalle otin mukaan 6,5x55 ja 30-06 kaliiperin piiput. Päätin kokeilla muutamia tehdaspatruunoita ko. kaliipereissa, joita en ollut aiemmin kokeillut kiväärissäni.

Testipatruunat
Koeammuttavat tehdaspatruunat olivat .30-06 Sakon Superhammerhead 11,7 gramman bondatulla lyijyluodilla ja 6,5x55 kaliiperin koeammuntapatruuna oli Winchesterin Super-X, 9,1 gramman pehmeäkärkisellä lyijyluodilla. Sakon Superhammerhead on Suomessa suosittu metsästyspatruuna ja Winchester Super-X on taas markkinoiden edullisimpia metsästyspatruunoita.
Schultz & Larsen ja Meopta Meostar R1r:n 3-12x56 RGD
Asensin kivääriini koeammunnan ajaksi Meoptan vuoden 2016 kampanjatähtäinkiikarin Meostar R1r:n 3-12x56 RGD 4C-ristikolla. Tähtäinkiikarin valopisteen värin voi vaihtaa oman mieltymyksen mukaan punaiseksi tai vihreäksi. Tähtäimen ristikko on toisella kuvatasolla ja tähtäintä säädettäessä yksi napsu sivu- tai korkeussuunnassa 100 metrillä on 0,7 cm.

Ammuntasarjojen välissä irrotin piipun ja vaihdoin toiseen kaliiperiin. Näin tehtynä saisi paremmin selville kuinka osumapiste muuttuu vai muuttuuko ollenkaan piipun irrottamisen ja kiinnittämisen johdosta.
Kivääri ja vaihtopiippu.
Ampumatukena käytin Protektor Modelin ampumatukia. Sää ammunnan aikana oli + 20 astetta ja puuskittainen tuuli pohjois-koillisesta. Ampumaetäisyys testin aikana oli 100 metriä.

Ammuin ensin viisi patruunaa Winchesterin 6,5x55 patruunoita, jonka jälkeen vaihdoin 30-06 piipun kivääriin. Seuraavaksi ammuin viisi patruuna Sakon Superhammerheadeja. Jatkoin samalla tavalla piipun vaihtoa aina viiden laukauksen jälkeen. Ammuin yhteensä 3 x 5 Sakon 30-06 patruunaa ja 3 x 5 Winchesterin 6,5x55 patruunaa. Lopuksi ammuin vielä viisi Nosler Accubond 9,1 gramman Spitzer-luodeilla itselaatamiani patruunoita.

Ensimmäinen 6,5x55 viiden patruunan kasaksi sain reilut 28 mm. Ensimmäinen 30-06 viiden patruunan kasaksi sain 33 mm.
Sako Superhammerhead 11,7 g
Sako Superhammerhead 11,7 g.
Sakon patruunoilla ensimmäisen sarjan jälkeen toiseksi parhaimman kasan koko oli 36 mm. Winchesterin patruunoilla ensimmäisen sarjan jälkeen toiseksi parhaimman kasan koko oli 33 mm. Viimeisen sarjan viisi patruunaa ammuin itseladatuilla patruunoilla, jonka kasan koko oli 26 mm.

Itseladatut 6,5x55 Nosler Accubond 9,1 g.

6,5x55 3x5 sarjan kasat.
Piippujen vaihtaminen ammuntojen välissä ei muuttanut osumakeskipisteen paikkaa juuri lainkaan. Kun katsoo tarkkaan 6,5x55 kolmen laukauksen sarjan kuvaa, niin huomaa osumakeskipisteen siirtyvän hivenen oikealle ylös. 30-06 kaliiperissa en huomannut osumakeskipisteen muutosta.

Itseladatuilla metsästys- ja ratapatruunoilla saa kasojen kokoa vieläkin pienemmäksi. Selailin ratakansioni muistiinpanoja ja arkistoituja ampumatauluja, josta löysin esimerkiksi 6,5x55 kaliiperin piipulla ammuttuja lataustestejä. Sierran Match Kingin ja Lapuan Scenar 8 gramman luodeilla kolmen laukauksen kasojen koot vaihtelivat 13-14 mm välillä.

30-06 kaliiperin piipulla pienintä kolmen laukauksen yhdeksän millin kasaa olen saanut 9,7 gramman Nosler Accubondilla. 9,3x62 kaliiperin piippua olen käyttänyt vähiten. Pääasiassa olen ladannut Norman Oryxia 18,5 ja 15 gramman luodeilla.

Metsästyskivääriin tulee aina hakea koeammunnalla siihen parhaiten sopiva patruuna, niin tehdaspatruunoita käytettäessä kuin myös itseladattujen patruunoiden osalta. Löydettäessä toimiva ase- ja patruunayhdistelmä pienenee epäonnistumisen riski riistalaukaustilanteissa.

Nyt suoritetun koeammunnan tuloksena havaitsee kuitenkin sen, että myös halvemmilla tehdaspatruunoilla pärjää kyseisellä kiväärillä sorkkariistajahdissa tarkkuuden puolesta vallan mainiosti.

Eniten olen käyttänyt jahdissa 30-06 kaliiperin piippua ja Norman Oryx 11,7 gramman luodilla ladattua patruunaa.

Seuraavassa ja viimeisessä 5/5 osassa siirrymme jahtiin ja loppuyhteenvetoon.


Teksti ja kuvat; P.O.



maanantai 24. heinäkuuta 2017

SMITH & WESSON m.36 Chief`s Special

HISTORIAA

Smith & Wesson asetehtaan historia sai alkunsa Yhdysvalloissa herrojen Horace Smithin ja Daniel B. Wessonin aloittaessa yhteistyönsä vuonna 1852 Norwichin kaupungissa Connecticutin osavaltiossa. Herrat valmistivat tehtaassaan vipulukkoisia pistooleita. Tuotteet eivät kuitenkaan menestyneet ja yritys joutui taloudellisiin ongelmiin. Taloudellisten ongelmien takia herrat myivät yrityksensä Oliver Winchesterille, joka sittemmin hyödynsi vipulukkopistooleiden teknisiä ratkaisuja vipulukkokivääreiden valmistuksessa.

Vuonna 1856 miehet yrittivät nyt toisen kerran ja perustivat uuden yrityksen. Yritys ryhtyi valmistamaan reunasytyspatruunaa ampuvaa revolveria. Yrityksen toiminta laajeni ja 1800-luvun loppupuolella Smith & Wessonin tehdas valmisti revolvereita mm. Venäjän  Tsaarin armeijalle ja Yhdysvaltojen sotavoimille. Smith & Wesson tehdas on toiminut Springfieldissä, Massachusettissa vuodesta 1920 alkaen.

Smith & Wesson malli 36 "päällikön erikoinen" julkistettiin Yhdysvalloissa kansainvälisessä poliisipäällystön seminaarissa vuonna 1950. Ase sai hyvän vastaanoton poliisipäällystöön kuuluvilta, sekä siviilivaatteissa työskenteleviltä rikostutkijoilta. Kooltaan pieni virka-ase, sujuvalinjainen ja kevyt kannettava oli mieluisa uutuus siviilivaatteissa työskenteleville lainvalvojille. Asetta jaksoi kantaa vaikka koko päivän.

Smith & Wesson m.36 J-runko ja Smith & Wesson m.66 K-runko
Malli 36 oli Smith & Wessonin ensimmäinen J-runkoon tehty revolveri. Kaliiperi oli .38 Special. Revolveria valmistettiin kahden ja kolmen tuuman piipulla. Revolverin rullan patruunakapasiteetti oli viisi patruunaa. Aseen julkistamisen aikoihin vastaavat saman kaliiperiset virka-aseet olivat kooltaan suurempia. Smith & Wessonilla suosituin virka-asemalli oli tuolloin K-rungon malli 10. Tänä päivänä malli 36:n J-runkoon perustuvia revolvereita on useita eri malleja ja kaliipereita. Smith & Wesson-tehdas valmistaa edelleen classic-sarjaa, eli alkupään tuotantomalleja.

REVOLVERIN RAKENNE

Nyt esittelyssä olevan revolverin laukaisumekanismi on kaksitoiminen. Aseen voi laukaista joko liipasinta puristamalla tai yksitoimisesti virittämällä aseen iskuvasara taakse, jolloin laukaisuvastus on huomattavasti kevyempi.

Viretilassa (yksitoiminen laukaisu)
Kaksitoiminen laukaisuvastus on raskas ja tarkoitettu nopeisiin itsepuolustus- tai viranomaisten voimankäyttötilanteisiin. Laukaisun saa paremmaksi osaavan asesepän käsittelyllä. Jahtitilanteissa käytän vain yksitoimista laukaisutapaa.

S&W m.36 Chief`s Special ja .338 Win mag patruuna.
Tämän revolverin kokonaispaino on 570 g. Revolverin kokonaispituus piipun päästä kahvarunkoon on 165 mm. Piipun pituus piippukierteineen on kokonaisuudessaan 46,40 mm. Revolverin rullan patruunakapasiteetti on viisi patruunaa. Rullan ulkopuolella on viisi rullan kevennysuraa. Rullan halkaisija on 33,25 mm.

Viiden patruunan rullamakasiini
Revolverin rulla avataan rullan avaussalpaa työntämällä ja sormilla rullan toiselta puolelta rullaa painamalla. Patruunat tai ammutut hylsyt poistetaan revolverista rullan akselin päästä työntämällä. Rullan ulostyöntäjä poistaa kaikki patruunat rullasta samanaikaisesti.

Kiinteät avotähtäimet
Aseen tähtäimet ovat kiinteät. Takahahlo on jyrsitty runkoon. Etujyvä on karhennettu. Revolverin liipasin, iskuvasara ja rullan avaussalpa on myös karhennettu pitokohdistaan. Valmistusprosessissa aseen runko on jyrsitty yhdestä teräskappaleesta.

Karhennettu liipasin
80-luvulla Smith & Wesson mainosti revolvereidensa parempaa valmistusprosessia verrattuna kilpailijoiden halvempiin valmistustapoihin. Tuolloin Yhdysvalloissa revolverien valmistajien kesken kilpailu oli kovaa ja toisten tuotteista etsittiin heikkouksia.

80-luvun asemainontaa.
Revolverin puisen kahvan otepinnat on karhennettu. Puukahvoissa on molemmilla puolilla tehtaan pyöreä logo. Paremman ampumaotteen saamiseksi on kahvaan lisätty kirkas alumiininen "kahva-adapteri". Puukahvat on kiinni kahvarungossa talttapäisellä läpiruuvilla.

Kahvarungon sisällä sijaitsee mm. iskuvasaran jousi. Alkuperäiset puiset kahvat voi korvata kumikahvoilla tai laadukkaammilla puukahvoilla. Erilaisia tarvikekahvoja on runsaasti saatavilla. Yksi tunnettu tarvikekahvavalmistaja on Hogue.

JAHDISSA

Tätä kirjoittaessa jahtikausi lähestyy ja pienpetojen loukkujen huoltaminen ennen jahtikautta on monella erämiehellä parhaillaan työlistalla. Ensimmäisenä ei ehkä tulisi mieleen, että 38 Special kaliiperin revolveri voisi olla jahtiaseena. Todellisuudessa 38 Special kaliiperi on käytössä pienpetopyynnissä. Pääsääntöisesti pienpetojen lopetusaseena käytetään kuitenkin 22 kaliiperin pienoispistooleita ja -revolvereita.

Tämä revolveri on osoittautunut erittäin hyväksi ja käytännölliseksi työvälineeksi loukkueläinten lopettamisessa. Ohut- ja lyhytpiippuisella revolverilla tähtääminen loukun rakenteiden välistä on helpompaa kuin isompi runkoisella 38/357 kaliiperin revolverilla.

Luolakoirajahdissa pienikokoinen revolveri on omiaan ahtaissa tiloissa työskentelyyn. Hitaan lähtönopeuden omaava 38 spl. wadcutter-luoti tylpällä päällä antaa pienpedolle hyvän shokkivaikutuksen ja on kokoluokkaansa nähden turvallinen käyttää vähäisen läpäisyn ja kimmokevaaran takia.
Smith & Wesson m.36 Chief`s Special
Miinuksena verrattuna 22 kaliiperin luotiin, on 38 Special kaliiperilla mahdollisuus aiheuttaa suurempaa vahinkoa loukun rakenteisiin mahdollisissa ohilaukaustilanteissa tai huonoissa osumissa. Vahinkoja saa kuitenkin syntymään loukun rakenteisiin myös 22 kaliiperin luodilla. Lopetettavan eläimen on parempi antaa rauhoittua loukussa ennen lopetuslaukausta.

Olen pyrkinyt ampumaan lopetuslaukauksen takaapäin pienpedon niskaan tai kalloon. Niskalaukauksessa saa kallotrofeen säilymään ehjänä. Tilanteissa, missä pienpeto on kovin levoton, eikä päästä metsästäjää taakseen, ammun lopetuslaukauksen kallon etupuolelta hivenen ylös eläimen silmien väliin. Luodin tulee osua kallon sisälle eläimen aivoihin.


Teksti ja kuvat P.O.


Lähteet; Smith & Wessonin kotisivut ja kirja GUN 100 Greatest Firearms (Field & Stream).


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 3/5

Vaikka kivääreiden muut osat valmistetaankin tietokoneohjelmoidulla automaatiokoneistoilla, niin piiput valmistetaan tehtaalla vanhoja työmenetelmiä käyttäen. Schultz & Larsen käyttää piippumateriaalina kromi-molybdeemi-terästä. Tehtaan piippujen työvaiheet lyhykäisyydessään ovat seuraavat. Ensin suora piippuaihio porataan kanuunaporalla, jonka jälkeen tehdään kalvaus, rihlaus ja lopuksi piippu kolvataan. Piippujen kiiltävä mustaus ja pohjatyöt on laadukkaasti tehty, eikä piipuista löydy tehtaan jäljiltä työstö- tai hiontajälkiä.
Schultz & Larsen Classic DL vaihtopiippuineen
Tehtaan piippujen valmistustapa lastuamalla on huomattavasti hitaampaa verrattuna esimerkiksi kylmätakomalla tai muilla tavoin valmistettuihin piippuihin. Schultz & Larsen kuitenkin mainostaa valmistustapaansa parhaaksi tavaksi välttää piipuissa ilmeneviä mahdollisia jännityksiä ja saada varmasti suoria piippuja, joissa piippureikä on keskellä piippua.
Vaimenninkierteet
Schultz & Larsenin piippujen valmistustavat ja lopputyövaiheet poikkeavat muiden valmistamista piipuista, jonka takia tehdas ei suosittele piipunpuhdistuksessa käytettävän liuottimia. Piipun puhdistamiseen riittää laadukas aseöljy.

Ratakauden jälkeen olen kuitenkin poistanut piipusta mahdolliset kuparikertymät Forrestin piipunpuhdistusvaahdolla, mutta pääsääntöisesti olen noudattanut tehtaan suosituksia, enkä ole huomannut käynnin heikentyneen esimerkiksi liiallisen kuparikertymän takia. Mikäli liuottimia käytetään on tärkeää muistaa öljytä piippu liuottimien poistamisen jälkeen.

Schultz & Larsenin tehtaan piippujen kaliiperit, mallit, pituudet, halkaisijan, rihlannousut ja vaimenninkierteet löydät tästä linkistä; Schultz & Larsen piiput

TUKKI

Schultz & Larsen mainostaa valmistavansa kiväärien tukit CNC-puuntyöstökoneilla. Tukkien karhennukset tehdään tehtaalla puuntyöstökoneella karhennukseen suunnitellulla leikkuuterällä. Karhennukset leikataan 45-asteen kulmassa. Eri työvaiheiden jälkeen tukit hiotaan kevyesti ja öljytään. Öljyämisen jälkeen tukit odottavat öljyn kuivumista ja aseen kokoonpanoa tehtaan varastossa. Schultz & Larsenin tukkimateriaali on laadukasta ja hyvännäköistä pähkinää jo ihan perusmalleista alkaen.
Pistoolikahvan kämmenkyhmy
Tämän kiväärin tukki on klassinen, suoralla perällä ilman harjakorkeutta ja poskitukea. Kiväärin tukin vetopituus on 35,8 cm. Pistoolikahvassa on oikeakätiselle kämmenkyhmy. Kiväärissä on Wegu Elastic Schaftkappen ruskea ventiloitu kuminen perälevy. Tukin karhennukset sijaitsevat pistoolikahvassa ja etutukissa. Tukin tummempi etupala ja pistoolikahvan päätypala on ruusupuuta.
Klassinen suora perä.
Tukki on valmiiksi pilaripedattu tehtaalla. Tukissa on teräsholkit, joiden läpi kiristetään tukin kiinnityspultit lukkokehykseen. Etummaisen holkin yhteydessä on myös rekyylinvastimen teräksinen vastinpinta. Tukissa on vanhan ajan tukkiin ruuvattavat hihnalenkit.
Pilaripetaus
Tehtaalla tehty aseen tukin öljyäminen oli viiden vuoden aikana päässyt sen verran himmenemään, joten tätä kirjoittaessa päätin öljytä tukin uudelleen. Kuukauden verran öljyämistä Napierin tukkiöljyllä (linseed oil) teki tukista jälleen uuden veroisen.

ASEEN PURKAMINEN JA KASAAMINEN

Piipun vaihtamista varten tulee ensin poistaa kiväärin lukko ja irrottaa kiväärin tukin kaksi kiinnitysruuvia. Tukin irrotuksen jälkeen löysätään lukkokehyksen edestä oikealta puolelta kaksi piipun kiinnytysmutteria. Nyt piipun voi vetää pois kehyksestä.

Kun uusi piippu on työnnetty ja käännetty paikoilleen lukkokehykseen ja lukko kiinnitetty paikoilleen kehykseen ja piippuun, kiristetään ensin takimmainen kehyksessä sijaitseva piipun kiinnitysruuvi ja vasta sen jälkeen etummainen ruuvi. Ruuvien kiristämisessä on vältettävä liiallista voimankäyttöä. Tämän jälkeen kiväärin tukki kiinnitetään takaisin paikoilleen. Kiväärin kokonaispaino on ilman jalustoja ja tähtäintä 3,4 kg. 

Seuraavassa 4/5 osassa käymme ampumaradalla.


Teksti ja kuvat PO



tiistai 2. toukokuuta 2017

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 2/5

LUKKOKEHYS

Lukkokehykset valmistetaan Schultz & Larsenin tehtaalla tietokoneohjatulla CNC-koneistolla. Kyseisellä valmistusmenetelmällä saadaan mittatarkkoja tuotteita kellon ympäri sarjatuotantonopeudella.

Lukkokehys, laukaisukoneisto ja Leupold QR-jalustat
Lukkokehys on pituudeltaan 200 mm Lukkokehys on etuosastaan halkaisijaltaan 33,85 mm Lukkokehyksen patruuna-aukko on 85 mm pitkä. Lukkokehys on etuosastaan kehyksen alapuolelta koko pituudeltaan muutaman millin avoin. Kyseisellä teknisellä ratkaisulla pystytään kiristämään kahden läpipultin ja kehyksen avulla vaihdettava piippu lukkokehykseen.
Lukkokehyksen avoin alaosa.
Lukkokehyksen etuosassa sijaitsevat kaksi kuusiokolopulttia, joilla kiristetään vaihdettava piippu kiinni kehykseen. Taaimmaisen piipun kiristysruuvin yläpuolella lukkokehyksen molemmin puolin sijaitsee läpireikä mahdollisen nalli- tai hylsyrikon palokaasuja varten.

Lukkokehyksen etuosa.
Lukkokehyksen takaosan oikealle puolelle on jyrsitty tila kolmiasentoista varmistinta varten.

Lukkokehyksen vasemmalla puolella sijaitsee lukonpidätin, aseen sarjanumero, merkki, malli ja poliisin Asehallinnon Riihimäen tarkastusleima. S&L-kivääreille tehdään Suomessa teknillinen tarkastus, koska Tanska ei ole mukana CIP-sopimusjärjestelmässä.

Lukkokehyksen yläosaan on jyrsitty urat ja ruuvien läpireiät tähtäinkiikarijalustoille. Kehyksen jalustaurat on Schultz & Larsenin omia jalustoja varten. Jalustassa olevaa tähtäinkiikaria on mahdollista siirtää urissaan sen mukaan, onko ampujalla joko kesä- tai talvivaatetus.

LUKKO

Kiväärin lukkorungon pituus on 200 mm Lukkorungon paksuus on noin 20 mm. Lukkorunko ja lukon kampi eivät ole samasta kappaleesta. Lukon kampi on lähes suora ilman taivutusta. Lukkorungon oikealla puolella sijaitsee kolme reikää mahdollisia purkaantuvia palokaasuja varten. Lukkorungon vasemmalle puolelle on jyrsitty ura lukon ohjausta varten.

Lukko purettuna.
Lukkorungon etupäässä sijaitsee lukon kolme sulkuolkaa, jotka kiinnittyvät aseen piippuun. Lukon päässä on reilun kolmen millin syvennys patruunan kannalle. Syvennykseen on sijoitettu hylsyn ulosvetoa varten oikealle puolelle kynsi ja vasemmalle puolelle jousikuormitteinen tappi, joka antaa vauhdin poistettavalle hylsylle.

Lukkorungon sulkuolat.
Lukon etupäästä löytyy stanssattu S-kirjain, joka tarkoittaa standard-lukkoa. M-kirjain lukon päässä tarkoittaa magnum-lukkoa. Standard-lukon päädyn erottaa magnumista syvennyksen ulkoreunojen paksummasta teräsmateriaalista.

Lukon avauskulma on 60 astetta. Lukon purkamista varten tarvitaan aputyökaluksi ruuvipenkki. Lukon peräkappaleen nasta asetetaan kiinni ruuvipenkkiin ja käännetään lukkorunkoa, jolloin lukon peräkappale ja iskuripiikki jousineen irtoaa rungostaan. Lukon kasaamiseen ei tarvita työkaluja. Lukon peräkappale painetaan lukkorunkoa kohti ja käännetään paikoilleen.

Kiväärin lukko liikkuu kehyksessään takeltelematta ja äänettömästi. Lukon sujuva toiminto antaa mielikuvan pikemminkin käsintehdystä tuotteesta kuin sarjatuotantoaseesta.

LAUKAISUKONEISTO, VARMISTIN JA LIPAS

Kiväärin laukaisukoneiston laukaisuvastus on erittäin hyvä. Paras verrattuna muihin omistamiini tehdaskivääreihin. Laukaisukoneistosta löytyy ruuvi laukaisuvastuksen säätöä varten. Hivenen noin kilon laukaisuvastus on säädetty tehtaalla valmiiksi, eikä tehdas suosittele omatoimista laukaisunsäätöä. Laukaisunsäätö suositellaan asesepän tehtäväksi.

Laukaisukoneisto ja varmistin.
Varmistin on kolmiasentoinen. Ase on varmistettuna varmistimen ollessa taka-asennossa. Työntämällä varmistin keskiasentoon on ase edelleen varmistettu, mutta lukon voi avata ja poistaa patruunan piipusta. Varmistin etuasentoon työnnettynä ase on varmistamaton ja aseen voi laukaista. Alussa ihmettelin varmistimen äänekkyyttä, kunnes tajusin, että varmistinta käytettäessä voi varmistinta painaa samanaikaisesti alaspäin. Näin tehtynä on varmistimen käyttö jahtitilanteissa äänetöntä.

Lipas on yksirivinen teräslipas. Lippaan pituus on 90 mm ja leveys peräpäästä 18.70 mm Lippaan perään on stanssattu L-kirjain. Lippaan pohjalevyn paksuus on 6 mm Lippaan patruunakapasiteetti on kolme patruunaa. Kivääriin saa tilattua myös viiden patruunan lippaan.

Lipas ja patruunat 6,5x55, 30-06 ja 9,3x62
Lipas irrotetaan kivääristä lippaan edessä lipaskehyksessä olevaa nastaa painamalla. Lippaan tahatonta irtoamista ei ole varmistettu. Vauhdikkaissa jahtitilanteissa tulee olla huolellinen, ettei lipas irtoa vahingossa.

Lipaskehys

TÄHTÄINKIIKARIN JALUSTAT

Kivääriä tilatessa tilasin samalla myös tehtaan omat tähtäinkiikarijalustat (kiväärikuva). Tuolloin tehtaalta ei tullut jalustojen mukana asennusohjeita, eikä itse asiassa kiväärinkään käyttöohjetta. Manuaalit sai kuitenkin tulostettua tehtaan nettisivuilta.

Schultz & Larsenin omat tähtäinkiikarin jalustat.
Teräksisiä jalustoja asentaessani katkesi jalustojen poikittainen kiristysruuvi, vaikka mielestäni en käyttänyt liikaa voimaa. Jalustan rungon saa helposti väännettyä pilalle, mikäli jalustan ruuvit kiristetään ilman, että jalustat ovat kiinni kiväärin kehyksessä. Jalustat tulee ehdottomasti olla kiinni lukkokehyksessä ruuveja kiristäessä. Lukkokehykseen voi kiinnittää myös Picatinny- tai weaver-tyyppiset jalustat.

Hankkiessani kivääriini lisäpiippuja tuli samalla tarve vaihtaa tähtäinkiikarin jalustat pikajalustoiksi. Samalla saisi ajo- ja kyttäysjahtiin omat tähtäinkiikarit. Vaihtoehtoja tuolloin suunnitellessa päädyin Leupoldin QR-jalustoihin. Otin yhteyttä tehtaaseen, tiedustellakseni millaiset jalustat kivääriini sopivat. Tehdas antoi ohjeeksi käyttää Sauer 200 malliin sopivia Leupoldin jalustoja. Samalla sain tehtaalta jalustojen asennusohjeet.

Ennen jalustojen asentamista tarkastin tehtaalta saatujen ohjeiden mukaisesti, ettei etummaisen jalustan asennusruuvi ollut liian pitkä. Tarvittaessa ruuvia tulee lyhentää. Hioin hivenen jalustojen kiinnityspintoja, jonka jälkeen puhdistin jalustan ja kehyksen kiinnityspinnat asetonilla. Puhdistamisen jälkeen liimasin kiinnityspinnat Aralditen (sininen) 2-komponentti epoksiliimalla. Kiinnitysruuveihin lisäsin vielä ennen kiinnittämistä ruuvilukitetta. Lopuksi puhdistin ylijäämäliimat liitoskohdista.


Seuraavassa 3/5 osassa esittelen kiväärin piiput ja tukin.


Teksti ja kuvat PO

torstai 6. huhtikuuta 2017

SCHULTZ & LARSEN Classic DL osa 1/5


Ammunnan- ja metsästysharrastajien keskuudessa tanskalainen Schultz & Larsen asetehdas tunnetaan laadukkaista metsästyskivääreistä ja ennen kaikkea kivääreiden piippujen hyvästä tarkkuudesta.

Kiinnostuin Schultz & Larsenin kivääristä ensimmäisen kerran lukiessani Pentti Louhisolan Schultz & Larsen M97- DL Classic ase-esittelyn Metsästys ja Kalastus-lehdestä. Louhisola työskenteli tuolloin vielä Sakolla ja kun kerran Sakon mies kehuu Schultz & Larsenin kivääriä laadultaan ja käynniltään hyväksi, niin olihan kivääriin syytä tutustua tarkemmin. Tarkempi tutustuminen aiheutti sen, että ostin itselleni kyseisen kiväärin.

Ase- ja metsästyslehdissä esitellään pääasiassa uusia metsästysaseita. Monia harrastajia kuitenkin kiinnostaa metsästysaseen toimivuus ja kestävyys vuosien saatossa. Vaikka kyseessä onkin oman aseen esittely, niin pyrin kirjoittamisessa objektiivisuuteen.

Schultz & Larsen M97- DL Classic kiväärini ostin ensin kaliiperissa .30-06 ja myöhemmin ostin kaksi piippua lisää. Uudempien piippujen kaliiperit ovat 6,5x55 ja 9,3x62. Piipuista eniten olen käyttänyt .30-06 kaliiperin piippua. Kivääri on ollut käytössäni tätä kirjoittaessa viisi vuotta ja jahtitilanteitakin on kertynyt jonkin verran.

Schultz & Larsen Classic DL
Kirjoitan kivääristäni viisiosaisen esittelysarjan. Tämän ensimmäisen johdanto- ja historiaosion jälkeen tutustumme kiväärin teknisiin ominaisuuksiin, sekä käymme ampumaradalla ja jahdissa. Loppuyhteenvetoa unohtamatta. Toivottavasti aihealue on lukijaa kiinnostava ja onnistun luomaan kirjoituksellani ja valokuvillani miellyttäviä lukuhetkiä.


HISTORIAA


Schultz & Larsen tehtaan toiminta sai alkunsa vuonna 1889 asevalmistaja Hans Schultzin toimesta. Hans Schultz oli aseiden valmistamisen lisäksi metsästäjä ja aktiivinen kilpa-ampuja. 1900-luvun alkupuolella aseiden valmistukseen tuli mukaan Niels Larsen, joka oli appiukkonsa Hans Schultzin vertainen metsästäjä, kilpa-ampuja ja myöhemmin vielä olympiavoittaja. Vuonna 1919 herrat perustivat Schultz & Larsen kivääritehtaan. Tehtaan tuotantoa olivat sen aikaiset kilpakiväärit ja kivääreiden piiput.

Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan päättivät voittajavaltiot Versailles`n rauhansopimuksessa Saksan asetuotannon tiukoista rajoista. Sotasyyllisyyden johdosta Saksalta kiellettiin osa taisteluvälineistä, niiden valmistamisesta ja asevelvollisuuden ylläpitämisestä. Kyseisistä rajoituksista pääsi hyötymään Schultz & Larsenin tehdas tekemällä yhteistyötä saksalaisten asevalmistajien kanssa. 1920- ja 30-luvulla Schultz & Larsen tehdas valmisti siviilituotannon lisäksi muun muassa konepistooleja, konekivääreiden piippuja ja panssarintorjuntatykkejä, sekä niihin ammuksia. Myös muutama pistoolimalli oli jonkin aikaa tuotannossa.

Toisen maailmansodan aikana vuonna 1943 tehtaan passiivisen toiminnan takia saksalaiset päättivät sulkea tehtaan. Tehtaan sulkeminen ja kivääreiden valmistuskielto ei kuitenkaan koskenut rihlaamattomia aseita. Tehdas aloittikin päällekkäispiippuisten ja rinnakkaispiippuisten metsästyshaulikoiden suunnittelun ja valmistamisen. Muutamista rinnakkaispiippuisista haulikoista tehtiin laatikko- ja sivulukkoisia malleja. Päällekkäispiippuista haulikkomallia valmistettiin vain 300 kappaletta.

Toisen maailmansodan päättyessä ja saksalaisten antautuessa, joutuivat saksalaiset sotilaat luovuttamaan aseensa liittouman joukoille ja tanskalaisille vastarintajoukoille, jonka johdosta tehtaalla oli käytettävissä runsaasti materiaalia uutta tehtaan tuotantoa varten. Schultz & Larsen tehdas ryhtyi valmistamaan metsästys- ja kilpakivääreitä Mauser-98 kivääreiden pohjalta.

Schultz & Larsenin metsästyskiväärituotanto sai alkunsa mallista 38, jota tehtiin ennen toista maailmansotaa viranomaisille. Samasta lukkoaihiosta valmistettiin myös metsästysmalli. Vuodesta 1952 alkaen Schultz & Larsen kivääritehdas ryhtyi valmistamaan uudelleen omaa metsästyskiväärimalliaan. Uuden mallin nimeksi tuli M54. Kiväärin lukko (vastaava kuin mallissa 38) poikkesi Mauser-98 lukosta muun muassa siten, että lukon sulkuolkia oli neljä ja ne sijaitsivat poikkeuksellisesti lukkorungon takana, lukkopultin etupuolella. Patruunat kiväärin kiinteään patruunamakasiiniin syötettiin alakautta. Eli kivääri piti kääntää ympäri, avata patruunamakasiinin pohjalevy ja pudottaa patruunat yksitellen makasiiniin (lippaaseen). 

Seuraavat metsästyskivääreiden mallit olivat 54J, M56A, M58 (Mauser-98), M60, M61, M62, M65/M65DL, M68DL, M69 (Mauser-98), M70, M77DL, M77, M80DL, M84 (Mauser-98), M88 ja M100DL. Mallissa M100 alkaen lukon sulkuolat sijaitsivat lukkorungon edessä.
Tehtaan sodan jälkeiseen aikaan mahtuu yhteistyötä sotilastuotannon kuin myös siviilipuolen kanssa. Siviilipuolen yhteistyötä tapahtui muun muassa amerikkalaisen 7x61 Sharpe & Hart magnum-kaliiperin tiimoilta. Kyseisen kaliiperin kehittivät amerikkalaiset Philip B. Sharpe ja Richard Hart.

7x61 Sharpe & Hart kaliiperin kivääreitä (M54J) ryhdyttiin valmistamaan yhteistyössä Philip B. Sharpen kanssa. Yhteistyöhön liittyi mukaan myös ruotsalainen patruunanvalmistaja Norma. Norman patruunatehdas ryhtyi lataamaan 7x61 Sharpe & Hart magnum-patruunaa. Patruuna menetti kuitenkin suosiotaan vuoden 1962 jälkeen, jolloin julkistettiin 7 mm. Remington Magnum.

Schultz & Larsen tehdas teki yhteistyötä myös amerikkalaisen Roy Weatherbyn kanssa, joka 1950-luvulla tarvitsi magnum-kivääreihinsä vahvaa lukkokehystä. Toimintansa alkuvaiheessa Roy Weatherby käytti Schultz & Larsenin mallin M56A.n lukkokehyksiä. Kyseinen lukkokehys oli modifoitu mallista 54. Weatherbyn ensimmäisestä täysin omasta kivääristä löytyykin yhteneväisyyksiä Schultz & Larsenin kivääristä.

Schultz & Larsenin kivääreitä myytiin Otterup tehtaan toiminnan aikana Yhdysvaltojen lisäksi Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan, Norjaan, Iso-Britanniaan ja Italiaan, sekä muutamiin muihin maihin. 

Kiväärit olivat laadukkaasti valmistettuja ja hivenen kalliimpia verrattuna tavallisiin metsästyskivääreihin. Vuoden 1972 Jakt & Fiskerin huhtikuun numerossa Schultz & Larsenin M84 metsästyskivääri maksoi 2300 Tanskan kruunua, Steyr-Mannlicher 1500 kr, Sakon metsästyskivääri 1400 kr ja Husqvarnan malli 1900 1500 kr.

Otterupin tehdastoiminta päättyi vuonna 1994. Tänä päivänä Schultz & Larsen tehdas toimii uusien omistajien ohjauksessa Keski-Jyllannissa Horningin teollisuusalueella.


Teksti ja kuva PO



Lähteet: Schultz & Larsen tehtaan historiakirja. 


torstai 9. maaliskuuta 2017

Kirjaesittelyssä MODERN CUSTOM GUNS 2nd Edition.

Ensimmäinen Modern Custom Guns kirja julkaistiin vuonna 1996. Tämän kirjan julkaisuvuosi on 2013. Modern Custom Gunsin on kirjoittanut Tom Turpin. Kirjoittaja on yhdysvaltalainen pitkän linjan asetoimittaja ja metsästäjä. Kustantajana on Gun Digest Books ja Krause Publications. Kirjan on painanut fw-media Kiinassa.
MODERN CUSTOM GUNS 2nd edition
Kirjan sivumäärä on 208. Kirjan värivalokuvat aseista ja eri custom-aseiden työvaiheista on hyvin kuvitettu. Kirja aloitetaan johdannolla, jonka jälkeen esitellään kirjan kirjoittaja. Seuraavaksi Tom Turpin kertoo alkutaipeleestaan ja siitä, kuinka hän kiinnostui aseista. Tämän jälkeen siirrytään custom-aseisiin, jossa pyritään perustelemaan custom-aseiden tarpeellisuus, sekä pyritään määrittelemään mikä on custom-ase.

Kirjan custom-aseiden metallityövaiheet
Sivulta 34 alkaen edetään custom-aseiden eri valmistusvaiheisiin. Ensimmäisenä vaiheena Turpin kirjoittaa asetukkien puumateriaaleista, puumateriaalien työstettävyydestä ja mistä päin maailmaa erilaiset asepuuaihiot (lankut) tulevat. Valmistusmateriaaleista matka jatkuu valmistustapoihin, tukkien karhennuksiin ja tekijöihin. Puuaiheen jälkeen kirja etenee aseiden metalliosiin. Metalliosien jälkeen kirjoittaja käsittelee metallipinnan viimeistelyä, upotuksia ja kaivertamista. Työvaiheiden jälkeen kirjassa siirrytään yhdysvaltalaisiin aseseppiin ja esitellään tekijöiden valmistamia aseita.

Lukkoaihioita.
Yhdysvalloissa riittää runsain mitoin ase- ja metsästysharrastajia . Myös Yhdysvaltojen asealan sisämarkkinat ovat todella suuret. Siksi sieltä löytyy monta todella taitavaa käsityön ammattilaista. Monen osalta voidaan puhua puhtaasti taiteesta. Taitavien tekijöiden kädenjälki näkyy hienosti kirjassa.

Kirjoittaja mainitsee kuinka osa aiemmassa kirjassaan esillä olleista asesepistä on luopunut asesepän työstä ja vaihtanut parempaan toimeentuloon. Voi vain kuvitella, kuinka vaikeaa on Suomen kokoisessa pienessä maassa kehittyä ja saada toimentulonsa custom-aseiden valmistamisella. Ensimmäisenä kotimaisena custom-aseiden valmistajana tulee mieleen Kamutta Custom Shop, joka valitettavasti on lopettanut toimintansa. Suomessa toimeentulo pelkästään custom-aseiden valmistamisella on haasteellista - tai peräti mahdotonta.

Kuva kirjan kaiverrusosiosta.
Kirjan tekemisessä on auttanut American Custom Gunmakers järjestö. Osa kirjan kirjoituksista on aiemmin julkaistu GUNS Magazine lehdessä.

Kirjassa lainataan aseseppä Maurice Ottmarin lausahdusta, "Life is too short to hunt with an ugly gun", Kirjaa lukiessa ja kirjan kuvia selailessa huomaa, ettei kirjasta löydy yhtään rumaa asetta. Aseiden kauneus on tietenkin katsojan silmissä.

ISBN-13:978-1-4402-3644-0
ISBN-10:1-4402-3644-5

Kirjan tilaaminen tästä; MODERN CUSTOM GUNS 2nd Edition


Teksti ja kuvat PO